Viimekeväisten kunnallisvaalien jälkeen on päästy varsinaisiin tehtäviin. Loppujen lopuksi pitkällisen yhteistoiminnan tuloksena minulle vahvistui paikka Paraisten kulttuurilautakunnan varapuheenjohtajana ja työ on lähtenyt liikkeelle syksyn myötä. Varapuheenjohtajan toimessani olen kulttuurilautakunnan normaali jäsen aina silloin, kun puheenjohtaja on paikalla ja toistaiseksi tämä on ollut tilanne kaikissa kokouksissa. 

Paitsi lautakuntakuntatyöskentelyn myös lasten harrastusten ja koulun myötä minulle on auennut Paraisten kulttuuri- ja liikuntasektori entistä syvemmin. Liikuntapuolella on tullut todeksi uuden PIF-centerin mahdollisuudet kokonaisvaltaisena liikunnan edistäjänä kaupungissa. Centerissä toimii alkuopetusikäisille lapsille "PIFtis" eli iltapäiväkerho, jonka toiminta-ajatus perustuu lasten liikunnan edistämiselle. PIFtiksessä on tutustuttu joka viikko eri urheilulajiin ja lisäksi ohjelmassa on viikottain kestosuosikki jumppapäivä trampoliineineen ja vaahtomuovimerineen. Urho viettää piftiksessä 3-4 iltapäivää viikossa 32 muun lapsen kanssa. Paraisten mittakaavassa tämä on merkittävä terveyden ja liikunnan edistysaskel. Helt super säger jag!

PIF-centerprojekti saa minut muutenkin aina liikuttumaan. Tulisieluiset kuntalaiset ja urheilun puuhanaiset ja -miehet ovat toteuttaneet unelmansa. On ihastuttavaa käydä PIF-centerissä päivittäin (kyllä!).  Paikalla on lähes aina projektin vastuuhenkilöitä hoitamassa juoksevia asioita... tai nautiskelemassa tunnelmasta. Itse lähes liikutun, kun saleissa on hälinää, kaikki tilat ovat täydessä käytössä: punttisali kolisee, sähly/käsipallokenttä on täynnä ikäluokan pelaajia ja jumppapuolen "olympiapermannolla" ryhmä harjoittelee voltteja. Omien lasten harjoittelumotivaatio niin voimistelu-, sähly- kuin jalkapallopuolellakin on saanut aivan uudenlaisen nosteen uusien tilojen myötä. 

Niin PIFtis kuin koko PIF-center on valmistunut omasta kuntalaisnäkökulmasta kuin tilauksesta juuri minunkaltaiselle perheelle. Jos puhutaan vielä urheilusta niin mahdolisesti tilojakin tärkeämpää on lasten ja nuorten liikunnan parissa työskentelevät ihmiset, yksittäiset vanhemmat, jotka lähtevät vetämään jalkapallo-, käsipallo- tai salibändyjoukkuetta yhdelle ikäluokalle. Näissäkin "arpajaisissa" olen saanut olla nauttimassa ensiluokkaisista toimijoista. Jalkapallossa niin P03- kuin P09-joukkueiden valmennus ja huolto on tasolla, jota voisin näin henkilöstojohtamisen näkökulmasta kutsua "insipiroivaksi, innostavaksi, inhimilliseksi ja mukaansatempaavaksi johtajuudeksi". Voi kunpa näkisin tällaista johtajuutta enemmän myös työelämässäni! 

Pienellä paikkakunnalla ja vapaaehtoisuuteen perustuvalla järjestelmällä on toisaalta juuri tässä kohtaa haavoittuvaisuutensa. Mitä jos jollekin ikäluokalle ei löydykään isää tai äitiä vetämään joukkuetta? Mitä jos juuri tämä innokas perhe muuttaa pois paikkakunnalta? Sanomattakin on selvää, että kaikilla ikäluokilla ei mene yhtä hyvin ja näin menetetään jatkuvuutta niin liikunta- kuin seuratoiminnassakin. Aina kun jonkun joukkueen toiminta hiipuu tai vetäjien puutteesa toiminta joudutaan lopettamaan, jonkun nuoren liikuntamahdollisuudet vähenevät. Itse olen tämän seurauksena lähtenyt mukaan Musiikkiopisto Arkipelagin hallitukseen sekä perustamaan vanhempainyhdistystä opiston tanssijoiden ja opettajien tueksi. Haluan osaltani levittää innostusta ja vapaaehtoistyötä kulttuurin ja liikunnan sektoreilla ja edistää jatkuvuutta näillä osa-alueilla. 

Mutta niistä kuulttuuririennoista. Paraisilla on ollut huikea syksy kulttuurin saralla. Osittain tämä johtuu Suomi 100 -panostuksista mutta myös onnistuneista yhteistyöprojekteista taiteen vapaalla kentällä. Tässä mainittakoon nyt kolme laajasti kuntalaisia paikalle kerännyttä tapahtumaa. Ensimmäinen panostus kohdistui lapsiin ja nuoriin. "Kaikki koulut yhdessä" -projekti toi kaikki Paraisten koululaiset yhteiseen festivaaliin Pajbackan urheilukentälle. Mukana olivat ensi kertaa todellakin kaikki koulut, mukaan lukien Nauvon, Korppoon, Iniön, Houtskarin ja Utön koulut. Projekti oli logistiikan ja turvajärjestelyjen osalta massiivinen ja sään loppujen lopuksi suosiessa itse kulttuuritarjontaan ja tapahtuman sisältöön olisi voinut panostaa vielä nykyistäkin enemmän. Siitäkin huolimatta "festivaalitunnelma" Pajbackalla oli katossa ja kuten parhaista juhlista kotikouluun lähdettiin takaisin tunnelmissa, että näitä juhlia olisi voinut jatkaa pidempääkin. 

Myöhemmin syksyllä jo tutuksi tullut Barokin Labyrinteissä tapahtuma toteutti yhteistyössä seurakunnan sekä Paraisten Vokaaliyhtyeen kanssa erittäin korkeatasoisen Mozartin Requiem -teoksen Paraisten kirkossa. Tällaisen konsertin tuottaminen täyden barokkiorkesterin kanssa vaatii ammattimaista otetta ja kurinalaista harjoittelua. Ammattiorkesterille tämä on toki perustyötä, mutta kiitokset kuuluu eritysesti Paraisten Vokaaliyhtyeelle, joka koostuu pääasiassa paraislaisista harrastajista ja jotka tällä teoksella nostivat itsensä erittäin ammattimaisten kuorojen joukkoon. Kiitosta tuli niin orkesterin ammattimuusikoilta kuin teoksen ammatikseen laulavilta solisteilta. Myös yleisö oli löytänyt paikalle ja kirkko olikin lähes täynnä. 

Kolmas ilahduttava tapahtuma syksyyn osui myös Paraisten kirkkoon ja kyseessä oli En gåva i toner / Sävellahja - konsertti, joka oli kaupungin tuotantoa. Kyseiseen konserttiin tuskin olisin mennyt ilman erillistä kutsua. Jollakin tavalla en saanut kiinni konsertin ideasta etukäteen ja se tuntui sillisalaattimaiselta sikermältä. Lähdin kuitenkin konserttiin - tällä kertaa yksin ja sain ilahtua positiivisesti. Hienosti valaistu kirkko ja ehtookellojen molemmin puolin rakennettu kokonaisuus toimi. Olkoonkin että ohjelma oli melkoista sillisalaattia, mutta kirkon lämmin tunnelma, täydet penkit ja jollakin tavalla Paraisille siteen omaavat taiteilijat loivat ympärilleen mukavan ja yhteisöllisen tunnelman. Olo konsertin jälkeen oli erittäin ilahtunut. 

Tällaisen urheilu- ja kulttuurisyksyn jälkeen on vaikea keksiä kehitettävää. Lautakuntatyöskentelystä on kuitenkin jäänyt mieleen muutama asia. Paraisten kulttuurisali Puntti ja erityisesti sen yleisötilat tarvitsevat kehittämistä ja siihen kulttuurilautakunta tarttuikin ja osaltaan siirsi budjetista määrärahoja tämän työn aloittamiseen.

Toinen asia, joka ehkä tuntuu kosmeettiselta, on kaivellut minua koko syksyn. Mielestäni kulttuurilautakunta nimenä on harhaanjohtava silloin kun sen alaisuuteen kuuluu selkeästi kulttuuri-, liikunta-, kirjasto- ja osittain nuorisotyöasiat. Toisinaan kulttuurin ja liikunan välillä on havaittavissa vastakkainasettelua ja siksi minusta olisi tärkeää, että lautakunnan nimi olisi kulttuuri- ja liikuntalautakunta. Tämä loisi minusta tasa-arvoisemman aseman kahdelle erittäin tärkeälle osa-alueelle. Laajemmissa visioissa "sote:n" jälkeisessä ajassa puhutaan paljon hyvinvointilautakunnasta. Se lienee tulevaisuuden suunta, mutta nykyisessä mallissa kulttuuri- ja liikuntalautakunta puhuttelisi mielestäni paremmin kuntalaisia ja antaisi tasapuolisemman kuvan asioiden tilasta.