Ajatukset kulttuurista ja liikunnasta Paraisilla johtivat lopulta kirjoitukseen Paraisten Kuulutuksiin. Teksti julkaisitiin 26.10 numerossa.

--------------------------------------------------------------------- 

Lasten liikunta- ja kulttuuriharrastukset tarvitsevat jatkuvasti uusia vapaaehtoisia

Paraisten kulttuuri- (ja liikunta)lautakunnan varapuheenjohtajana ja kolmen harrastavan lapsen vanhempana minulle on auennut Paraisten kulttuuri- ja liikuntasektori tämän syksyn aikana entistä syvemmin. 

Liikuntapuolella on tullut todeksi uuden PIF-centerin mahdollisuudet kokonaisvaltaisena liikunnan edistäjänä kaupungissa.Tästä oiva lippulaiva on "Piftis" eli liikuntailtapäiväkerho, jonka toiminta-ajatus perustuu lasten liikunnan edistämiselle. 32 lapsen liikuttaminen joka arkipäivä 3-4 tuntia Paraisilla ei ole pienimuotoinen kokeilu vaan merkittävä liikunnan ja terveyden edistysaskel. Hurraa!

Omien lasteni kohdalla olen myös nähnyt kuinka harjoittelumotivaatio niin voimistelu-, sähly- kuin jalkapallopuolellakin on saanut aivan uudenlaisen nosteen uusien tilojen myötä. Erityisesti voimisteluryhmät täyttyivät alkusyksystä välittömästi ja tunkua ryhmiin oli enemmän kuin niihin voitiin ottaa mukaan. 

Mahdollisesti tilojakin tärkeämpää on lasten ja nuorten liikunnan ja kulttuurin parissa työskentelevät aikuiset, useasti yksittäiset vanhemmat, jotka lähtevät vetämään jääkiekko-, jalkapallo-, käsipallo- tai salibändyjoukkuetta tai tukemaan viulunsoittoa tai tanssiharrastusta yksilölle tai ryhmälle. Paraisilla toimii suuri joukko huikeita vanhempia, jotka viettävät omaa vapaa-aikaansa nuorten liikunta- ja kulttuuriharrastuksen parissa. Vapaaehtoisuus on ennenkaikkea vahvuus ja kivijalka, joka pitää harrastustoiminnan kulut kohtuullisina ja avaa harrastusmahdollisuudet koko ikäluokalle.  

Toisaalta vapaaehtoisuuteen perustuvalla järjestelmällä on omat haavoittuvaisuutensa. Mitä jos jollekin ikäluokalle ei löydykään isää tai äitiä vetämään joukkuetta? Mitä jos juuri tämä innokas perhe muuttaa pois paikkakunnalta? Mitä sitten kun lajin puuhamies tai -nainen väsyy? Sanomattakin on selvää, että kaikilla ikäluokilla ja lajeilla ei mene yhtä hyvin ja näin menetetään jatkuvuutta niin liikunta-, kulttuuri kuin seuratoiminnassakin. Aina kun jonkun joukkueen tai lajin toiminta hiipuu tai vetäjien puutteessa toiminta joudutaan keskeyttämään, jonkun nuoren harrastusmahdollisuudet vähenevät.

Järjestelmän haavoittuvaisuuteen voisi kuitenkin miettiä ratkaisuja, jotka estäisivät yksittäisen ikäluokan tai lajin väliinputoamista. Tässä tietysti seuroilla ja yhdistyksillä on keskeinen tehtävänsä, mutta pienellä paikkakunnalla harrastussektorille keskittyvä projekti voisi auttaa ja tässä kuntakin voisi olla mukana.

Projektien lisäksi tämä olkoon kannustushuuto kaikille vanhemmille. Lapsen harrastukseen kannattaa lähteä mukaan. Jos ei kykyä ole valmentajaksi tai ohjaajaksi niin kaikki tuki apuvalmentajista kahvitus- ja huoltojoukkoihin auttaa yksittäistä ryhmää ja keventää yksittäisen vanhemman vastuuta. Positiivinen asenne, kiitos ja kannustuskin on toisinaan riittävää.

Lapsen liikunta- ja kulttuuriharrastuksen seuraaminen ja tukeminen on myös yksi vanhemmuuden antoisimpia osa-alueita. Kuskaamisen ja kantamisen lomassa käydään lapsen kanssa kasvuun liittyviä keskusteluja enemmän kuin luulisi. Ottelut, turnaukset, tanssinäytökset ja konsertit ovat paitsi kohokohtia myös kasvun paikkoja niin lapsen kuin vanhemman elämässä.

Harrastuksien saralla harvemmin törmää myöskään kielikysymykseen. Joukkueet ja ryhmät tarvitsevat jokaista nuorta ja kielirajat ylittyvät sujuvasti. Nuorimmaiseni suusta ”målspark” ja ”jag är i mål” tulee treenien tohinassa kuin huomaamatta. Baletissa ”plie” on ”plie” molemmilla kotimaisilla.

Marja Hyvärilä
Kulttuurilautakunnan varapuheenjohtaja, Vihr.

.