Tukholmassa oltiin hela vappen ja meno oli mainiointa. Kolme (suur)perhettä ja pariskunta teki yhteensä 17 henkeä. Porukalla seilattiin pitkin kaupunkia. Joku saattaisi ajatella, että sekopäistä touhua, mutta itse rakastan tällaista matkailua, jossa tärkeintä ei ole nähtävyyksien suorittaminen vaan leppoisa yhdessäolo, jota toteutetaan hitaahkon liikkumisen muodossa paikasta toiseen. Tosin tällainen matkailu vaati ihan omanlaisensa seurueen erityisesti kun 17 henkilöstä kahdeksan on lapsia. Jotenkin ystäväpiiriimme on valikoitunut perheitä, joilta tällainen matkustaminen onnistuu. Kukaan ei tule paikalle excel-taulukoiden kanssa tai vaadi toisilta vahvaa suorittamista. Joku kuitenkin saa organisoitua sen verran, että lössi liikkuu tasaisen varmasti paikasta toiseen. Toisinaan joku istahtaa oluelle, jolloin letka saattaa hetkellisesti venyä, mutta seuraava pysäyttää sitten jätskikioskille ja joukkue on taas koossa.

Neljä pientä elefanttia marssi näin

Lapset nauttivat yhdessäolosta silmin nähden. Liikkuminen paikasta toiseen ei olekaan puuduttavaa kävelyä, vaan loputonta seikkailua ja yhdessäoloa. Välillä kierretään letkassa lyhtypylväitä - välillä mennään käsi kädessä niin, että isompi huolehtii pienemmästä. Todellinen win-win tilanne kaikin puolin. Isompi saa tuntea suosionsa kun pienet taistelevat vapaista käsistä - pienet taas leimautuvat isompiin ja nauttivat idoliensa huomiosta. Uskomatonta, että kolmivuotias saattaa kävellä kokonaisen päivän valittamatta kertaakaan väsymystä, kunhan saa pitää kiinni ison tytön kädestä. 

Matka oli täynnä kohokohtia. Junibacken oli varmasti monen mielestä mukava, mutta mukavinta varmaan oli se, kun isit "unohtivat" laittaa lapset nukkumaan äitien ollessa baarivuorossa. Äitien saapuessa paikalle 2/3 isää nauttivat savukettaan hotellin ulkopuolella ja muutamalla sananvaihdolla selvisi, että juomaa oli virrannut myös vahtivuorolaisilla. Jaahas - siinä olisi voinut vetää herneet nenään, mutta mitäpä sitä kun tilanne oli hallinnassa. Vastuullisia isiä kaikki tyynni.

Eeva: wannabe iso tyttö

Mutta siis kuten kirjoituksen otsikko viittaa, oli mahtavaa huomata kuinka tämä skärgårdslivet vahvistaa ihmisen piileviä kielivalmiuksia. Ruotsihan suorastaan soljusi suussa, eikä olisi tullut mieleenkään hoitaa banaaninostoa pressbyråsta engelskalla. Sujuvasti tuli tuo toinen kotimainen ja niin oli mukava paikka Tukholma, että täytyy pohtia, josko sinne joskus suunta elämä vaikka pidemmäksikin aikaa. Ei nyt ehkä kuitenkaan ihan vielä, mutta joskus sitten.

Nyt on arki taas aluillaan. Tänään kieltäydyin vielä aloittamasta, mutta huomenna on pyöritettävä pyykkiä. Tänään oli kuitenkin monin tavoin erityinen päivä. Esikoinen oli tutustumassa kouluun. Paljon ei pojalta informaatiota herunut koulupäivästä, mutta vanhempainillassa näin ainakin upean irvistävän omakuvan keskirivin etupulpetissa. Oli sitten poika valinnut ihan vapaaehtoisesti tuon perinteisen häirikköpulpetin. Hieman hymyilytti kun viereisessä pulpetissa oli eskarikaveri piirtänyt lähes identtisen omakuvan vastaavalla hirviöirvistyksellä. Niin ja toisella puolella vielä kolmas irvistys. Taisi poikia sen verran jännittää, että oli pakko piirtää samanlaiset irvistykset. Toisaalta kaikilla on samalla tavalla harvat hampaat, että eipä nuo kuvat niin kaukana todellisuudesta ole.

Tämä jätkä menee kohta kouluun

Opettaja oli alansa eliittiä. Vaatimaton analyysi 15 minuutin yhteisestä hetkestä. Olen kuitenkin turvallisin mielin. Uskon että raitasukkahousuinen huovutuskoruja käyttävä yli 30, mutta alle 40-vuotias naisihminen on pojalleni hyväksi. Luokkahuone oli korkea kivinen 50-luvun ihan oikea luokkahuone. Sisustus kunnon kansakoulun hengessä pienellä hippivivahteella lupaa hyvää. Tästä se siis alkaa - pienen pojan koulutaival.

Nyt parantelen flunssaani hieman ja palaan pikaisesti saaristo-oopperan pariin. Meillä on jo nettisuvut tuloillaan. Huomenna haetaan oikeat domain-nimet ja ennen kesää nettisivut kukkivat. Lupaan ja linkkaan.