Aapo meni tänään kouluun. Päivä oli suuri, sen huomasi jo aamupalalla. Positiivista jännitystä oli ilmassa ja koulun pihassa taisi oikein kouraista vatsanpohjasta. Jäin kotiin muun perheen kanssa, kun isä ja poika lähtivät koulua kohti. Oli tainnut isikin olla hieman ontossa olotilassa, kun työpaikalleen pyöräili pojan saattamisen jälkeen.

Kun sitten hain pojan koulusta kotiin, niin reppu painoi paljon ja sisälsi monen moista tavaraa kuten keltaisen Olen ykkönen -lippalakin, AAPISEN, erilaisia tiedotteita ja MLL:n pussukan täynnä perhekeskeistä asiaa. Heti ensitöiksi poika kaivoi repusta reissuvihon ja näytti sivua, jossa oli jako "Startit" ja "Stopit" -ryhmiin sekä lukujärjestys. Vilkaisun jälkeen poika ilmoitti, että läksyt on tehty. Olin aistivinani pientä pettymystä, kun läksynä oli ollut vain pelkkä sivun näyttäminen eikä kunnollista tekemisenväkerrystä.

Kävimme koko perheen voimin koulupäivän päätteeksi jätskillä ja lomatyyliin haimme Aapon kaverin meille leikkimään iltapäiväksi. Pojat vaihtoivat kuulumisia ensimmäisistä koulu- ja eskaripäivistä ja iltaa kohden väsymyksen hiipiessä puseroon molemmat muistelivat haikeina taakse jäänyttä pitkää ja iloista lomaa. Illalla päällystettiin aapinen ja katsottiin että kaikki on taas valmista seuraavaa koulupäivää varten. Täytyy myöntää, että Aapo on yllättänyt jo moneen kertaan kertomalla varsin skarpisti niitä asioita, joita selvästi oli päivän aikana painotettu. Kuulo on siis ollut päällä. 

Aapinen näytti päällepäin kutakuinkin perinteiseltä. Tällä kertaa lisänimellä Pikkumetsän AAPINEN. Sen sijaan sisältö hieman yllätti. Lukeminen ei lähdekään liikkeelle isoista kirjaimista, joista vähitellen liu'utaan tekstimuotoiseen kirjoitukseen vaan ihan alusta asti lukeminen aloitetaan tekstikirjaimista. 

Illalla hoputin taas koko perhettä aikaisin nukkumaan, kun Aapo virallisesti keskusta-asukkina kuuluu automaattisesti "Startit"-ryhmään eli niihin, jotka saavat kunnian olla koulussa klo 8.00. Unen jo hiipiessä silmään kävimme vielä varsin perustavanlaatuisen keskustelun:

"Äiti, on siinä koulussa yksi juttu, mistä mä en oikein pidä."
"No, mikä?"
"No, kun sinne pitää mennä joka päivä. Mä haluisin, että olis taas lomaa."

Viisasta, mitä tuohon sanoisi?


Lomahaaveilua iltapalalla.