Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

Adichien esikoisteos jäi kahta muuta kirjaa Kotiinpalaajat ja Puolikas keltaista aurinkoa etäisemmäksi ja oli teemaltaan ahdistavampi. Kirjan teema rakentui ahtaan uskonnollisen kodin ympärille, jossa väkivalta oikeutettiin uskonnon oikeamielisen harjoittamisen nojalla. Parasta oli kuvaukset perinteisen Afrikan ja uuden Afrikan välillä ja kuvaus siitä, kuinka sosiaalinen nousu Afrikassa saattaa tarkoittaa kiihkomielistä perinteiden kiistämistä ja fundamentalistista uskon tulkintaa. Luettuani ensin kirjailijan kaksi uudempaa teosta on mielenkiintoista nähdä kirjojen kehittyminen kapeasti rajatusta teemasta aina laajempiin kokonaisuuksiin.

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

Odotin kirjaa kovasti, olinhan  suuri Rajan ja Totta fani. Vieras oli mielestäni huono ja ajattelin, että Pulkkinen palaa vielä hyväksi todetulle Rajan ja Totta tielle. Paras mahdollinen maailma oli hyvä ja mukaansatempaava, mutta ei kuitenkaan niin intensiivinen kuin Raja ja Totta. Toisaalta mietin, että tässä voi olla kyse omasta elämäntilanteestani. Raja ja Totta nyt vaan kolahtivat keskellä vaippa-arkea. Paras mahdollinen maailma piirtää monta henkilökuvaa ja elämänkaarta, Lukupiirin mukaan jopa hieman sekavasti. Nautinnollisinta oli eläytyä päähenkilön Aurelian vanhempien elämään, jota rytmittävät paitsi maailmanhistorian käännekohdat Berliinin muurin murtumisesta, kaksoistorinien romahtamiseen myös henkilökohtaiset tragediat. Ehdottomasti lukemisen arvoinen. Riikka  Pulkkinen tulee varmasti olemaan kirjailija jonka kanssa saan kulkea samaan tahtiin niin kauan kuin tuotantoa piisaa.  

Elena Ferrante: The Story of a New Name

Napolisarjan toinen osa jatkaa siitä, mihin Loistava ystäväni (My Brilliant Friend) jäi. Ferrante on toistaiseksi ollut Lukupiirin pidetyin kirjailija. Vaikka emme virallisesti sarjan muita osia Lukupiirin osaksi ottaneetkaan, se kulkee taustalla ja joka istunnolla kysellään, missä kukin menee. Itse olin ehkä ensimmäisen kirjan jälkeen Lukupiirin epäilevin Tuomas, mutta kakkososa oli kyllä monella tavalla mieleen. Lapsuudesta päästiin varhaisaikuisuuteen ja ystävykset kasvavat erilleen säilyttäen kuitenkin henkisen, jopa kuvitteellisen siteen. Kakkososa jää samalla tavalla kesken kuin ykkönen ja kutsuu välittömästi jatkamaan kolmanteen, Those Who Leave and Those Who Stay.

Jeanette Winterson: Why Be Happy When You Could Be Normal?

Omaelämänkerrallinen tilitys jonkinlaiselta kulttikirjailijalta. Ystäväni kertoi että kirjailijan esikoisteos oli ollut Englannin filologian pääsykoekirja vuosituhannen vaihteessa. Kiinnostava kuvaus tyranniäidistä, adoptiolapsesta, kirjojen pelastavasta voimasta ja lesboudesta. Kirja oli jonkinlainen oodi kaikille harmaan väreille. Dramaattisista käänteistä huolimatta elämä on harvoin mustavalkoista ja yksiselitteistä. Myös lukupiiri antoi positiivisen yleisarvion. Tämä ystäväni lähettämä linkki avaa lukupiirin kahta käsittelemää brittikirjailijaa sekä heidän käyttämää elämäkerrallista otetta mainiosti.

Peter Sandström: Laudatur

Hmm. Olihan se kuvaus avioliitosta ja tiedemaailmasta ja nuoren miehen kasvusta ehkä. Sen enempää ei tämä kirja sitten sykähdyttänytkään. Absurdi loppukohtaus ei juuri minun silmissä kohottanut kirjan arvoa. 

Eeva-Kaarina Aronen: Maria Renforsin totuus 

Hersyvä kielenkäyttö ja historiallinen konteksti vaan puhutteli kaiken "Finlandia" -lakonisuuden jälkeen. Todelliset historialliset henkilöt I.K. Inha, Louise Sparre, Ilmari Kianto, Erik Melartin jne rakentavat kirjan raamin, mutta keskiössä on Maria Renforsin - kalastusvälinetehtailijan sisaren - seikkailu Vienan Karjalassa. Eletään kansallisen heräämisen aikaa ja Lönnrotin runomatkoista on kulunut vain tovi. Kirjailija käyttää ansiokkaasti myös karjalan kielen sanastoa, mikä luo kirjaan aivan oman slaavilaisen vivahteen. Viihdyttävä.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Tarinat Kiinan salavauvoista, pikkukeisareista ja hylätyistä tyttäristä ovat karuja mutta totta. Hätkähdyttävintä on, että yhden lapsen politiikka oli raaimmillaan 80- ja 90-luvuilla. Jälleen kerran historia yllättää. Kun minä olen bilettänyt Turun yössä, Kiinassa on noudatettu politiikkaa, joka on johtanut uskomattomiin inhimillisiin kärsimyksiin. Kiinan väestön rajoittamisen historia jo ennen yhden lapsen politiikkaa on myös kiinnostavaa luettavaa. Ehdottomasti suositeltava.