Olla raskaana, odottaa vauvaa, olla tiineenä - tällä tilalla on monta nimeä. Minun ehdoton suosikkini kuitenkin näin kolmannella kerralla on siunattu tila.  Ilmaus on hieno ja kuvastaa tätä luonnonihmettä ja outoa tilaa aika osuvasti. Siunatussa tilassa kitetyy raskauden kaksi ihmettä. Se, että lapsi on ylipäätään saanut alkunsa, on tuhansien sattumien summa ja onnekkaiden ajoitusten ja alkuaineiden sopua. Tekisi mieli jopa sanoa, että raskaus on raamatullisella kielellä lahja. Toinen ihme on lapsen kasvu naisen sisällä. Aluksi merkit ovat vaimeat, mutta mitä lähemmäksi laskettua aikaa tullaan, sitä konkreettisemmin uusi elämä puhuu sisälläni. Luonto toteuttaa ikiaikaista kaavaansa ja raskaana oleva nainen on yhtä hämillään kuin Neitsyt Maria raskaudestaan. 

Hämillään mutta toisaalta niin levollisena. Raskaus antaa aikaa ihmismielelle ajatella asiaa. Yhdeksän kuukautta on pitkä aika. Naisen mieli valmistautuu uuteen elämään koko ajan. Raskausajalla ja saattohoidolla on mielestäni paljon yhtymäkohtia. Molemmissa vaiheissa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Toisessa valmistaudutaan kuolemaan, toisessa syntymään. Molemmissa tiloissa on täysin valitsemansa jumalan armoilla. Molemmissa tiloissa on tehtävä sovinto jumalansa kanssa siitä, että omat vaikutusmahdollisudet niin syntyvään uuteen elämään kuin lähestyvään kuolemaan ovat rajalliset. Asiat tapahtuvat niin kuin minulle on suotu. Valintojen sukupolvelle tämä kohtalon vietäväksi heittäytyminen saattaa olla ahdistavaa, mutta toisaalta ah niin ihanan vapauttavaa.

Ensimmäisessä raskaudessa asia painoi minua eniten. Olin valmis saamaan lapsen, mutta ahdistusta ja kärsimättömyyttä herätti ajatus siitä, oliko jumalani suonut minulle terveen lapsen. Toisessa raskaudessa asia painoi minua vähemmän ja laitoin asian ikäänkuin taka-alalle kaiken kiireen keskellä. Näin kolmannessa raskaudessa olen asian kanssa sinut. Olen valmis saamaan juuri sen lapsen, joka minulle on suotu. Oikeastaan olen herännyt erilaisuuden, poikkeavuuden ja jopa kärsimyksen merkitykselle. Normaalius - se, mitä jokainen syntyvältä lapseltaan odottaa, on tottakai onnen täyttymys. Erityisyys on kuitenkin viesti jostakin, muistutus siitä, että kaikki elämä ei pyöri normaalikäyrien ympärillä, vaan maailmassa on olemassa sellaista olemassaoloa, herkkyyttä ja merkitystä, joka asettuu kaiken normaaliuden tavoittelun ulottumattomiin. Uskon että tuolla alueella meillä kaikilla on ehkä eniten opittavaa paitsi elämästä, inhimillisydestä ja ihmisyydestä niin myös meistä itsestämme. Jos jumalani niin haluaa, otan haasteen vastaan. 

Siunattu tila unohtuu. Raskaana ollessa tila on luonnollinen. Mahan kasvu tulee yhtä varkain kuin hiusten kasvu pois leikkauksestaan. Mieli on jotekin levollinen ja poissaoleva. Kun lapsi sitten syntyy, koko siunattu tila on kuin suurta epätodellisuutta. Miten tuo syntynyt olento on voinut olla sisälläni? Missä on se mielen levollisuus, kun pimenevä ilta ja tikun risahdus saa kyyneleet valumaan silmistäni? Lapsivuodeajan jälkeen siunattu tila on taas täysi mahdottomuus ja ruumis ei enää muista, miltä tuo tila tuntui. Raskaana olevat naiset herättävät ihmetystä ja pullistuva maha on jotenkin yhtä luonnoton, kuin se oli omalla kohdalla silloin joskus luonnollinen. Jos ruumis unohtaa tuon raskauden hyvänolon niin se unohtaa myös pahanolon ja synnytyksen kivun. Tälle unohdukselle täytyy olla jokin luonnollinen selitys. Unohduksesta nousee kaipaus kokea kaikki taas uudestaan ja  kokea asiat vieläkin syvällisemmin ja ajatuksella. Luonto toteuttaa ikiaikaista kaavaansa ja harhauttaa meidät omille takoitusperilleen kerta toisensa jälkeen.

Kolme kertaa saa meille kuitenkin riittää. Kiitos jumalani ja luonnon ihmeet.

P.S. Tätä lausetta en aio sanoa kenellekään kaverilleni ääneen, mutta kirjoitan sen nyt tähän, koska mielestäni on tärkeää, että olen ilmaissut sen jossakin:

"Jos olet vakuuttunut parisuhteestasi - anna ihmeen tapahtua."