30-vuotisen elämäni aikana olen aina ihmetellyt niitä, jotka kuuntelevat radiota. Joskus Auran Aaltojen Herkku Terkkujen aikaan muistan kyllä jämähtäneen rätisevän kasettisoittimen ääreen ja soittaneenikin muutamat terkut Janne Porkan juontamaan hittiohjelmaan. En kuitenkaan koskaan oikein päässyt sisälle tähän joukkotiedotusvälineeseen. Jaksoin aina ihmetellä mummiani, joka hipsi tasatunnein makuuhuoneeseensa kuuntelemaan uutiset ja muina aikoina laite hyrräsi turvalista porinaa muuten hiljaiseen taloon.

No, Radio Helsinki oli sitten se näytön paikka. Jokainen itseäänkunnioittava ja trendit tunteva helsinkiläinen "oli koukussa" tähän uuden aikakauden radiokanavaan. Niin minäkin muka, vaikka jotenkin vihasin koko kanavaa. Uutiset olivat surkeat ja ohjelma pelkkää musiikkitrendien ja -lajien ympärillä pyörivää bull shittiä lukuun ottamatta muutamia maskuliinis-filosofis-ironisia keskusteluohjelmia, joista huokui juuri tuo sama "hei kyllähän me kaikki kuulutaan tähän tän maan underground/vaihtoehto/intelligentsia kermaan". Yäk.

Ostettiin mökki ja telkkariahan ei talossa ole. Radio Helsingin kuulumattomuus vapautti minut avamaamaan ylen aarrearkun. Ja sieltähän se löytyi, kanavista kaikkein vapauttavin: Radio Suomi... ja seesteisin. Nyt olen täysin koukussa noihin samaisiin tasatunnin uutisiin ja olen enemmän kartalla maailman tapahtumista kuin koskaan. Michael Jacksonin sydänkohtauksestakin kuulin ennen kuin miestä oli edes julistettu kuolleeksi. Merisää ja selkokieliset uutiset kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini samoin kuin uutiset 50-vuoden takaa. Mutta siis tosiasiassa ohjelmatarjonta on laadukasta ja huolella toimitetut musiikkiohjelmat mm. Motownista ovat kasvattaneet "viihdetietouttani" tulevia Trivial Pursuit istujaisia varten enemmän kuin koko Radio Helsinki -aikainen löpinä yhteensä.

Radion kuuntelussa on myös se viehätys, että sitä voi tehdä ihastuttavasti arkiaskareiden ohessa. Kaikki runsaat sata litraa viinimarjoja on mehutettu samalla kun Radio on puskenut ajankohtais-, viihde- ja urheiluohjelmaa kummankaan toiminnon kärsimättä toisistaan. Vannoutuneena penkkiurheilijana en osaa kaivata liikkuvaa kuvaa edes silloin, kun Usain Bolt tekee uuden maailmanennätyksen Berliinin MM-kisojen 100 metrillä. Olen tunnelmassa täysin mukana radioselostajien innostuksen ja taustalta kuuluvan kisahälyn viemänä ja samalla pulloon lorisee taas uusi erä mustaviinimarjatiivistettä. Miten en ole tajunnut tätä aikaisemmin?

Radio myös valitsee puolestani, mitä musiikkia kuuntelen. Tämähän on luksusta. Minulle musiikin valitseminen on aina ollut suorastaan ahdistustaherättävä toiminto. Olen aina pyrkinyt ulkoistamaan tämän joko tahattomasti tai tahallani. Lapsuudenkodissani minulla ei ollut valinnan mahdollisuutta. Isoveljet määräsivät tarjonnan ja minä kuuntelin (tai katselin). Kun sitten tuli minun aika valita, en osannutkaan koskaan päättää, mitä kuuntelisin ja pian kuvioon tulivatkin jo poikaystävät, jotka määrittivät tarjonnan. Hyvä niin. Näistä rajauksista johtuen musiikkielämykseni ovat jotenkin rajoittuneet ja vasta nyt kuuntelen avoimin korvin Radio Suomen laajaan skaalan musiikkia suurella mielenkiinnolla... ja seesteisyydellä.

Radiosta on nyt siis tulliut uskollinen ystäväni näin 30-vuotiaana. Radion hiljainen surina luo sitä arjen seesteisyyttä, joka oikeastaan on tällä hetkellä suurin intohimoni. Tunnistan kuitenkin jo jossakin kaukaa alitajunnassani seesteisyyden tavoittelun väliaikaisuuden ja harhan... Näin kauan siihen meni kun levoton luontoni alkaa jo nostaa päätään... Tavoitteena on kuitenkin suhtaututa tulevaisuuden haasteisiin ja tavoitteisiin sopivalla seesteisyydellä.

 

Mökkiradioanlage Phlips + Luxor kajarit

Cityradioanlage: Tivoli Audio Model One