Kirjabloggaajaa minusta ei saa, mutta olen kuin lapsi uuden äärellä. Minulla ei ole koskaan elämässä ollut näin paljon aikaa lukea. Olen aina haaveillut ajasta, jolloin voisin lukea paljon ja perehtyä asioihin syvällisesti, mutta luonteeni ja elämäntilanteeni on aina ohjannut minua toisaalle. Mutta nyt on se hetki, kun minulla on aikaa ja malttia lukea. Siinä mielessä seesteisyyden aika on tullut. Tässä nyt aivan viimeaikaisimpia matkoja pienellä alustuksella.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Kyllä tämä oli jotenkin jo jäänyt ajastaan. Kiitos ystäväni, joka hyväksyit ajatuksen. Tahmeasti läpikahlattu. Lapsen näkökulma saa minut harvoin syttymään ja etäisesti opettavainen ote lasten kasvatukseen jäyti koko ajan. Teema, syyttömänä valkoisen naisen raiskauksesta tuomittu musta, on tietysti aina ajankohtainen. Parasta antia oli historiallinen näkökulma Tuulen viemän etelään, minulle uusi näkökulma.

Diana Webster: Ikuisesti Suomi: Turku/Åbo 1952-1953

Ihastuttava kuvaus 50-luvun Turusta nuoren brittinaisen näkökulmasta. Tutut korttelit ja nimet ilahduttavat ja suomalaisen kulttuurin analysointi niin hyvässä kuin pahassa on hersyvää. Etäinen side kirjailijaan tekee lukukokemuksesta vieläkin kiinnostavamman. Tätini on aikoinaan ollut Dianan lasten hoitotätinä ja muistan lapsuudessani kun Websterin perheestä puhuttiin. Kirjan kautta avautuu perheen tarina, josta minulla oli tiedossa vain sirpaleita.

Juha Tanttu: Armi Ratian maailmassa

Sekavahko kokoelma Armi Ratian lausahduksia, joista rakentuu jonkilainen kronologinen elämäkerta. Kirjan edetessä tyyliin tottuu ja tempautuu mukaan tämän luovan hullun naisen ajatteluun. Kiinnostava matka karjalaistytön elämästä, jossa Marimekon maine oli aina todellista kokoaan suurempi ja suurelta osin juuri Armi Ratian ansiosta.

Tuula Saarikoski: Armi Ratia, Legenda jo eläessään

Selkolukuisempi elämäkerta Marimekon valtiattaraesta. Upeasti 70-luvun tyyliin taitettu kirja, jossa paljon miellyttävää graafista ilmettä. Tarina noudattelee kronologista linjaa ja esille nousee paljolti samat asiat kuin Tantullakin. Antaa kuitenkin paljon kattavamman kuvan visionääristä, jonka tahdon ja ajatusten varaan rakentui koko Marimekon ideologia.

Diana Webster, Victoria Webster: Niin monta Mount Everestiä

Tarina Websterin perheen yhteisestä taistelusta, jossa lievästi CP-vammainen esikoistytär taistelee tiensä lääkäriksi ja alansa huipuksi. Lapsuudessani kuulemani tarina täydentyy, hengästyttää ja häikäisee. Kirja kertoo Victorian tarinan syntymästä 1965 aivan nykypäivään asti ja herättää näkemään, kuinka paljon ennakkoluuloja vammaisuuteen edelleen liitetään.

Diana Webster: Finland forevermore, Helsinki 1953 -1964

Vielä suomentamaton kirja jatkaa Websterin elämän kuvausta 50-luvun Suomessa. Diana on saanut paikan Englannin lehtorina Helsingin Yliopistolla ja kuvaa ihastuttavasti nuoren naisen haasteita syrjäisessä maassa. Vinagetunnelma puree.

Harper Lee: Kaikki taivaan linnut

Kiistelty kakkososa on mielestäni parempi kuin klassikoksi noussut Kuin surmaisi satakielen. Kirja jatkaa samojen henkilöiden tarinaa aikuisiällä edelleen samasta teemasta - ihmisten rotutasa-arvosta etelän sydänmailla.

Audry Magee: Sopimus

Sotakuvaus natsinäkökulmasta. Satunnaiset kohtalot päätyvät arjalaisen rodunjaljostusideologian mukaisesti sopimusavioliittoon, joka onnistuu paremmin kuin odotukset. Maailmanhistorian käänteet kuitenkin muuttavat koko asetelman. Raaka kuvaus rintamalta yhdistettynä rakkauden hengissä pitävään voimaan. Erityisesti pidin kirjan tyylikkäästä lopusta.

Tatiana De Rosnay: Avain (Nimeni on Sarah)

Tämä oli lukupiirimme ensimmäinen kirja ja lukupiirin ruotsalaisvahvistuksen suosituksesta valittu. Kirja yhdistää toisen maailmansodan historialiset tapahtumat fiktiiviseen juutalaistytön tarinaan. Pariisilaistunut amerikkalainen toimittaja lähtee tutkimaan Pariisin poliisin toimia joissa suuri joukko juutaisia luovutettiin saksalaisille ja lähetetettiin suoraan kuolemanleirille. Keskiöön nousee Sarah, jonka onnistuu paeta. Hänen elämästään muodostuu kirjan punainen lanka, jonka mukana muut henkilöt etsivät todellista itseään. Hieman amerikkalaisesta juonesta huolimatta kirja kosketti ja itketti ja imaisi mukaansa välittömästi. Kaikki lukupiirissämme olivat sitä mieltä, että näin dramaattisen historiallisen tapahtuman yhdistäminen heppoisehkoon parisuhdetarinaan oli jotenkin irvokasta.

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

Täysin hämmentävä kuvaus epätoivoisesta riippuvuusrakkaudesta, jossa ei ole tarvittavaa vastakaikua. Luimme kirjan mieheni kanssa vuorotellen ja siitä irtosi monet hyvät naurut.

Laura Lindstedt: Oneiron

Lukupiirin toinen kirja. Huoh. Finlandia instituutio on selvästi minulle jotenkin hankala. Viimevuotista en päässyt sataa sivua pidemmälle ja kyllä Oneironkin tuskaa tuotti. Kirjan alku oli täysin mauton. Muutkin naisen pillukohtaukset mielestäni jokseenkin turhia. Tila tai voisiko sanoa epätila, jonka Lindstedt luo naisten ympärille on onnistunut absurdiudessaan, mutta lukukokemuksena aika puuduttava. Sen sijaan naisten tarinat avautuessaan alkavat kiinnostaa, mutta näkökulmat hämmentävät. Miksi juutalainen anorektikko, miksi tummaihoinen muslimi? Lukupiirin analyysi on vasta tulossa, mutta joo tulipahan luettua.

Antti Hyry: Uuni

Täydellinen ajoitus lukea Uuni Oneironin perään. Tuudittauduin Hyryn suomalaisen miehen ja pariskunnan mielenmaisemaan. Oneironin kohkaamisen jälkeen tässä oli rauha. Ihmisen hyvä olla. Draaman kaari oli ehkä hieman loiva, mutta toistaiseksi paras Finlandia-voittaja, jonka olen lukenut. Eikun, kyllä Puhdistus vie vielä voiton.

Tommi Kinnunen: Lopotti

Lopotilla oli paremmat tähtimerkit kuin Neljäntienristeyksellä. Neljäntienristeystä edelsi huikea Taivaslaulu -lukukokemus ja mikään ei tuntunut hetkeen miltään. Lopotti maistui huomattavasti paremmalta ja sain tuntuman siitä, miltä Neljäntienristeyskin olisi "normaalitilassa" maistunut. Mutta jotenkin nämä Kinnusen henkilöhahmot jäävät minulle etäisiksi. Mietin miksi? Minun makuuni (käsittelykykyyni) ihmisiä on liikaa ja minulla on vaikeuksia hahmottaa kuka on kuka. Kinnunen ei kuvaa henkilöitä niiden päänsisäisesti vaan jotenkin ripustaa ne ulkopuoiseen maailmaan. Monet henkilöt ilmenevät suhteessa tavaroihin, kuviin tai vaatteisiin tai he peilaavat tunteitaan dialogin muodossa suhteessa toisiin ihmisiin. Henkilöiden oma syvällinen kokemus maailmasta jää minulla saavuttamatta. Mutta siis Lopotti on ehdottomasti hyvä.