Olen taas mennyt samaan vanhaan ansaan. Jotenkin oudon kierosti pidän työnhausta. Niinpä tälläkin kertaa kuin kohtalon iskusta juuri ennen joulua eteeni lävähti Tekniikka ja Talous -lehden välistä salakavalan ohut Uratie-liite ja siellä Paroc, tuo Paraisten kruunun jalokivi etsii hulvattomaan joukkoonsa Productivity Manageria.

Huoh. Luen hakemuksen ja totean, että osaan kirjoittaa työhistoriastani niin, että täytän vaatimukset. Hyvällä layoutilla tästä saadaan aikaiseksi vielä hyvä hakemus. Lähetän hakemuksen kaksi päivää ennen määräaikaa. Viikon päästä soi puhelin. Haastatteluun. Jes - haastattelu, niissä olen parhaimmillani. Olen hyvä myymään itseäni, nautin näistä tilanteista. Haastattelu on menestys, tunnen sen heti tilanteessa. Olen täysin rehellinen.

Kuluu kaksi päivää ja puhelin soi. Psykologisiin testeihin. Oh no - tätä oikeastaan odotin. Koskaan en ole vielä ollut testeissä työpaikkaa varten. Toisaalta mielessäni alkaa vilkkua nuo psykedeliset kuvasarjat, joita pitäisi jatkaa, tai vielä pahempaa, erilaiset matemaattiset sarjat, joiden seuraava luku tulisi tietää. Kyseessä on kaiken lisäksi nk. insinööripaikka, joten tuo looginen ajattelu pitäisi nyt sitten olla huippuluokkaa. Olen kuitenkin innoissani - toisaalta pelkään jo, että tärppää. Urhohan on vasta 4kk.

Testit sujuvat kohtalaisesti. Testaaja on vanha tuttu, mikä hieman vesittää tilannetta. En anna sen häiritä. Eikö tässä iässä osata jo suhtautua asioihin ammatillisesti? Pientä hermoilua aikarajoitteisissa kykytesteissä havaittavissa. Olen rehellinen itsearvioinneissa - turha teeskennellä olevansa vakaa kun ei kerran ole. Parempi, että tietävät minkälainen rouva suurpiirteisyys täältä olisi tulossa - eipähän tarvitse sitten selitellä pieniä kirjoitusvirheitä.

Kuluu kaksi viikkoa. Selvä, psykot meni mäkeen ja kiitos hei. Tiedän toki, että osaan feikata, ja kun sitten testit näyttävät totuuden, niin tuloksena on - vaaraksi koko yritykselle. Puhelin soi: " Oletko vielä kiinnostunut paikasta ... esimieheen ja työnkuvaan tutustuminen ... Varaa aikaa pari tuntia?" What. On tää rekrytointi nykyään kyllä sellasta hommaa. Jos olen paska, niin en kai mä nyt jää sinne roikkumaan, vaan ymmärrän kyllä vähemmästäkin ottaa loparit. Niin, mutta muistan kyllä HR-ajoilta. Rekrytointi on aina riski.

Katsotaan kuinka tässä käy. Olisin mitä parahin eristevillatuotannon tuottavuuden kehittäjä. Tää on niin vitsi. Mutta jotenkin oudosti olen kiinnostunut tästä teollisuudesta. Kerrankin ollaan tekemisissä ihan oikeiden asioiden kanssa. Ei mitään litiläti työhyvinvointi latteuksia vaan ihan oikeita investointilaskentoja ja läpimenoaikavertailuja. Näen jo niin itseni korkkarit jalassa ja kypärä päässä tehtaan tuotantohallissa pohtimassa, millä koneet ja pojat saataisiin paiskiman vieläkin enemmän hommia. Kyllä, sisälläni asuu pienen pieni kapitalistisika.

Tarina jatkuu huomenna tuolla parin tunnin tutustumisella. Uumoilen jo että aika lähellä ollaan. Niin ja minunhan siis piti olla seesteisesti kotona lasten kanssa se kolme vuotta.