Rosa Liksom: Hytti nro 6

Jälleen kerran Lukupiiri tarttui Finlandia-voittajaan. Niin, kirjahan maistui suolakurkulta, laihalta teeltä, samovaarilta ja smetanalta. Olin varma, että kirja saa teilauksen, mutta liekö kaunis ja ehkä jopa ensimmäinen lämmin kevätpäivä ja auringossa ulkona nautittu brunssi, mitkä kohottivat kirjan haaleanpaskaiset värit ihan uuten arvoon. Kansa tykkäsi juuri siitä realistisen ja ironisen karusta Neuvostoliiton kuvauksesta. Kirjassa käytetty tehokeino sanojen hakkaavasta rytmistä junan lähestyessä ja loitotessa Siperian radan välietapeilta miellytti monia. Itselleni kirja oli ihan ok. Kuvaileva teksti joskus hieman puudutti, mutta karu matkakumppani toi kertomukseen tunneskaalan eri sävyjä.

Anne Mattsson: Tellervo Koivisto - elämäkerta

Sain kirjan syntymäpäivälahjaksi ja se jatkaa minulle mielekästä "1900-luvu naiset" elämäkertasarjaa (Aale Tynni, Tove Jansson, Armi Ratia). Kirja jäi kuitenkin hetkeksi kesken muiden lukupiirikiireiden vuoksi ja palasin kirjaan juuri kun Mauno Koiviston kuolinuutinen saavutti minut Facebookissa. Kirja oli yhtäkkiä huippuajankohtainen ja ahmin sen kerralla. Ansiokkaasti kirjoitettu kirja kertoo paitsi Tellervosta myös paljon hänen puolisostaan Mauno Koivistosta, joka oikeastaan määritteli koko Tellervon elämänkulun. Kirja on mielenkiintoinen dialogi siitä, oliko Tellervo tyytyväinen asemaansa pääministerin ja myöhemmin presidentin rouvana vai kärsikö hän lopulta siitä enemmän. Näin vanhuuden päivinä koko tarinaa voi katsella ehjänä "näin sen juuri piti mennä" tarinana, mutta monilta osin kirjasta välittyy suuri turhautuminen kotirouvan rooliin sekä toisaalta epävarmuus siitä, "olisiko minusta Tellervo Koivisto sittenkin ollut johonkin suurempaan".

Zadie Smith: Swingtime, Romaani

Lukupiirin valinta ja minun ensimmäinen Zadie Smith. Niin, jos lukupiiri ensimmäisenä kysyy: "Miksi tämä kirja on kirjoitettu?", onko se hyvä vai huono merkki? Pidin kirjasta, mutten mitenkään varauksettomasti. Kirja oli ansiokasta nykypäivän kuvausta: idolikultti määritti päähenkilön elämän, halu auttaa Afrikassa on tuttua huttua meille kaikille ja suhteet äiteihin ovat aina kiemuraisia. Kirjan alku oli ehdottomasti parasta antia. Siinä pureuduttiin näennäisesti kahden tasavertaisen tytön elämään ja kuitenkin kävi niin, että toiselle kävi hyvin ja toinen suistui paremmista tanssitaidoista huolimatta epäonnen tielle.

Riitta Konttinen: Oma tie: Helene Sjefbeckin elämä

Kirkas neutraalin historiallinen elämäkerta Sjerfbeckistä, josta on luotu monenlaisia vääristyneitä mielikuvia. Kirja pyrkii osaltaan oikaisemaan taitelijamyyttiä hauraasta taitelijattaresta ja kärsimyksen kautta syntyneestä taiteesta. Kirja tuo totuudenmukaisesti esiin Sjefbeckiin liitetyn ontumisen, joka oli seurausta lapsuuden onnettomuudesta eikä suinkaan tuberkuloosista, mihin se ajan mukaisesti liitettiin. Lisäksi Helenellä oli taipumus sairastua pitkittyneisiin influenssiin, jotka piinasivat häntä läpi elämän. Näiden yhdistelmänä hän sai osaaksen "sairaalloisuuden" leiman. Helene oli kuitenkin elämänsä aikana keskimääräisen tuottelias ja myös sairastelujaksoinaan maalauksia syntyi kuin tyhjästä. Vaikka hänen fyysinen vointi olikin välillä heikko, hänen ajatuksistaan kieli aina suuri vahvuus, jota hän elämässään toteutti niin seikkaillessaan nuorena Pariisissa ja Englannissa kuin eläessään yhdessä toisinaan hyvinkin sairaan äitinsä kanssa Hyvinkäällä ja lopulta yksin Tammisaariessa. 

Helenen suhde naisaisaliikkeeseen on erityisen kiinnostavaa luettavaa. Helene ei juurikaan innostunut naistaitelilja-asetelmasta vaan koki aina olevansa tällaisten jakojen ulkopuolella. Hän koki taiteen tekemisen sisäisenä pakkona, jolla ei ollut mitään tekemistä sukupuolen kanssa tai että sitä olisi kiinnostavaa asettaa laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Helene oli voimakkaasti individualisti tässä mielessä ja teki vain omaa taidettaan. Maalausaiheet syntyivät lähipiiristä, jossa malli oli saatavilla - ei niinkään itsetarkoituksellisesti kuvata naisten maailmaa.

Toinen kiinnostava näkökulma on Helenen suhde Einar Reuteriin, joka oli paitsi hänen taitelijakollegansa myös mesenaatti ja suuri tukija. Helene rakastui itseään merkittävästi nuorempaan Einariin, mutta ei koskaan saanut klassisessa mielessä vastakaikua, vaikka ystävys säilyi loppuun asti. Tässäkin asiassa Helene edusti modernia ajattelua joka tulee hienosti esiin Konttisen tutkielmissa.  

Maja Bakken: Mehiläisten Historia

Lukupiirin neronleimaus. Yhtä aikaa ihana historiallinen kuvaus mehiläistenhoidosta, mehiläisten 2000-luvun joukkokuolemista sekä dystooppinen kuvaus siitä, mihin maailma suistuu, kun mehiläiset katoavat. Näillä kolmella tasolla nivoutuu painostava, mutta kuitenkin kaunis tarina ihmiskohtaloista kussakin ajassa. Toisinaan ahdistava tunnelma puristi rintaa, niin totuudenmukaisia olivat tulvaisuuden uhkakuvat. Toisaalta toiveikkuus ja uutteruus ja mielen järkkyminen olivat kuvattu koskettavan kauniisti korostaen inhimillisyyden pysyvyyttä olosuhteista ja ajasta huolimatta. Vahva suositus.

Jan Guillou: Sillanrakentajat

Löysin Gilloun mukavassa kesäisessä kontektissa, kun olimme viettämässä kesänaapurin 50-vuotisjuhlia. Istuimme samassa pöydässä viehättävän (toisen) naapuripariskunnan kanssa ja keskustelu poukkoili omista lapsuustarinoista ja isovanhempien ammateista äitini perheen insinööritaustaan. Naapuripariskunnan mies vakuuttui, että minua kiinnostaisi Jan Guillou ja niinhän minua toden totta kiinnosti.   

Tämä on kesälukemiston aatelia, seikkailukirja parhaasta päästä. Olin mekein häpeissäni moista tekstiä lukiessa, mutta kerrassaan vetävää tarinankerrontaa. Toisinaan mietitytti että voiko 2000-luvulla oikeasti kirjoittaa imperialistisesta norsunluunmetsästyksestä näin estottoman vapautuneesti. Kirjailjan rivien väliin upotettu ironia antoi toki jonkin verran anteeksi, vaikka huono omatuntohan lukiessa silti tuli. 

Suuri vuosisata vaan kiehtoo: tulevaisuusoptimismi, insinööritaidonnäytteet, vähitellen purkautuvat luokkarajat ja moraalikäsitykset. Mitä muuta siitä ihminen kesälukemiselta tarvitsee? Kirja jakaantuu alun jälkeen Norjan vuorille sekä syvään Afrikkaan, missä kohtalon saattelemana kolmesta veljestä kaksi tahoillaan touhuaa. Molemmat etevyydessään niittävät mainetta ja seikkailu on valmis. Kolmas veli jätetään sivuun, johon näemmä sarjan toinen osa "Keikari" puolestaan keskittyy. Keikarissa ollaan jo koukussa. 

Jan Guillou: Suuri Vuosisata - sarja, kaksi ensimmäistä osaa