Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Kellot siirtyivät talviaikaan ja on entistäkin pimeämpää. Juhlat saavat minut kuitenkin aina hyvälle tuulelle. Aina ei tarvitse juhlia, voi myös muistella juhlia. Kesäjuhlat helteisessä elokuussa saa kohmeisen mielen sulamaan. Kuvia olen kerännyt eri lähteistä ja tässäpä oikein kunnon kollaasi. Ystäväni kännykästä löysin ihan alkuun tämän harvinaisen kuvan. Juhlat ovat vasta alkamassa ja isäntäväki poseeraa kameralle. Olemmehan me aika sööttejä Pasin kanssa - melkein kuin naimisiin menossa.

kuva.jpg

Alussa vieraat otettiin vastaan lasillisella kuohuvaa. Juhlavieraita tippui tasaiseen tahtiin ja kuohuvaa sai juoda yltäkyllin. Mikä voisikaan olla mukavampaa helteisessä kesäsäässä.

Kuva: Mirka And

Kuva: Mirka And

Paikalle saapui ihastuttavasti sukulaisia: kaksi veljeä, kolme serkkua, yksi täti, kolme kälyä, yksi kyty/lanko, anoppi ja appi ja koko joukko edellä mainittujen lapsia, lapsenlapsia ja avio-/avopuolisoita.

Perhe on paras. Veljet ovat takuuvarmoja juhlijoita ja molemmilla on oivallinen taito tuoda juhliin oma mausteensa. Mikko kunnostautui tälläkin kertaa kaljahanan järjestäjänä sekä valkoisten pöytäliinojen sponsorina. Markku majoitti juhlavieraita omalla mökillään ja muistaa aina ydinperheemme vanhimpana ottaa arvoisensa aseman. Molemmat ovat myös hyviä varmistamaan, ettei juoma lopu juhlista kesken. Veljieni vaimot auttavat pyytämättä. Mirka pyöräytti tuosta vain juhlien näyttävän jälkiruuan. Nina taikoi pöytään saaristolaisleipää. Molemmat osaavat organisoida juhlakansaa milloin kattamaan milloin kantamaan tiskejä. Onkohan minuun karttunut iän myötä ripaus viisautta, kun osaan olla aidosti kiitollinen veljistäni ja heidän perheistään? Vihdoinkin voimme jättää taaksemme ne ajat, jolloin suhdettamme väritti huoli, miten toinen pärjää ja jaksaa samalla kun yritti itse pärjätä ja jaksaa. Kuinka ihanaa on huomata, että minulla on hienot veljet, joiden pärjäämisestä ei ole epäilystäkään. 

Kuva: Noora Rikalainen

Kuva: Noora Rikalainen

Ystäviä oli ihastuttavasti, kaikki rakkaita pitkältä ajalta. Meitä yhdistää lapsuus, ala-aste, partio, rippikoulu, Turku, lukio, luistelu ja lapset. Meitä yhdistää myös se, että näemme harvoin, soittelemme tuskin koskaan. Aina kun tapaamme on syytä juhlia, keskustelemme syvällisesti, jaamme ajatuksia ja kerromme tarinoita elämän varrelta. Olemme onnellisia toistemme puolesta ja uskomme toistemme onneen. 

Ystävistä muutama läheinen ei päässyt - kuka oli synnyttämässä, kuka työhaastattelussa tai lapsi leikkauksessa. Mutta hekin olivat jotenkin hengessä mukana.

Ystava1.jpg

Ystava2.jpg

Lapsia oli hurjasti, laskujeni mukaan 26. Jos jotain osa-aluetta juhlissa jännitin etukäteen niin lapsia. Halusin viettää juhlat, joihin lapset ovat tervetulleita, mutta kuitenkin niin että aikuisetkin saavat juhlia rauhassa. Strategiana oli tarjoilla lapsille suolaista lounasta, asettaa juomat niin että lapset voivat ottaa itse ja tarjoilla illallinen pienille ensin. Strategia toimi. Lapsilla oli omat juhlansa ja kun aikuiset halusivat istua pöydässä ja seurustella, ainakaan minua ei yksikään lapsi repinyt hihasta tai häirinnyt. Kaikille tuntui löytyvän joku kaveri ja pahimmilta draamoilta vältyttiin.

kuva2.jpg

Baari oli tällä kertaa rakennettu vajaan. Vielä juhlia edeltävänä päivänä baaritila oli täynnä puutavaraa, työkaluja ja erilaisia koneita. Mikko ja Pasi huhkivat viimeisenä iltana helteessä ja tulos oli aivan oivallinen. Baarissa viihtyikin päivän aikana moni juhlavieras mutta illalla sinne löysivät myös hyttyset. Ei herranjumala niitä oli paljon!

baari.jpg

Sipsuttelu valkoisessa silkkimekossa skumppalasin kanssa sai riittää, kun oli aika kääriä hihat ja valmistella illan ateria.

Pöydän kattamisen olin suunnitellut yhteisohjelmanumeroksi. Kaikki ruokailuvälineet olivat valmiina apupöydillä, josta ne piti vain kattaa valkoisten liinojen päälle. Tavoitteena oli ettei kenenkään aikuisista tarvitsisi syödä illallista kertakäyttöastioista. Olin haalinut viikon aikana kuohuviini-, viini-, ja vesilaseja, haarukoita veitsiä ja lusikoita sekä lautasia neljällekymmenelle henkilölle. Vaikka Famun aarteissa olikin paljon astioita, ei niistäkään ihan kaikille riittänyt. Turvauduin kaupunkiasunnon tarpeisiin sekä naapurien ja sukulaisten irtaimistoon ja kaikille riitti astiat. Pöytä näytti mielestäni katettuna upealta. Kiitokset Nooralle, joka ikuisti vielä emännänkin katetun pöydän ääressä ennen H-hetkeä, tosin vielä työmekossa.

p%C3%B6yt%C3%A42.jpg

Insinöörimäisellä tarkkuudella olin suunnitellut illallisen niin, että keittiössä vietettävä aika olisi mahdollisimman vähäinen. Kaikki mahdollinen oli valmisteltu etukäteen. Perunat olivat valmiina pestyinä helloilla, kalat olivat maustettuina folioissa laitettavaksi pelleille ja uuniin. Salaatit oli tehty ja pilkottu kulhoihin - tomaatit ja juustot piti vain heittää päälle. Kastikkeet, sillit ja lisukkeet kannettiin suoraan jääkaapista pöytään. Oli ihanaa nähdä, kuinka veljieni vaimot auttoivat kantamisessa ja organisoimisessa, siinä missä juhlavieraat suorittivat kattamisen.

p%C3%B6yt%C3%A43.jpg

Illallinen tarjoiltiin niin, että 40-hengen seurueelle valmistettiin neljä settiä ruokaa ja ne aseteltiin pöytiin kymmenen hengen kokonaisuuksiksi. Kenenkään ei siis tarvinnut nousta pöydästä hakemaan ruokaa. Tämä on nerokas idea, sillä silloin ruokahetkestä tulee rauhallinen. Ihmiset voivat seurustella pöydissä, ottaa ruokaa omilta paikoiltaan ja jopa kuunnella puheita. Tämä tietysti edellytti sitä, että lapset oli ruokittu ensin ja että nuo eläväiset ruokahetkenhäiritsijät pysyvät poissa jaloista.

Kun sitten lopulta sain kutsua juhlavieraat katettuun pöytään, yksi unelmistani kävi toteen. Ihanan paratiisimme pihalla komeili katettu juhlapöytä, sen ympärillä istui 40 läheistä sukulaista ja ystävää. Kesäilta ei olisi voinut olla kauniimpi, lämpöä oli lähemmäs 30 astetta ja päälleni olin juuri vaihtanut illan kolmannen mekon :)

p%C3%B6yt%C3%A44.jpg

malja.jpg

p%C3%B6yt%C3%A45.jpg

Nyt alkoi tietysti illan jännittävin vaihe. Olin pyytänyt lahjaksi puheita ja varmuuden vuoksi valmistellut itsekin sellaisen, jos kukaan ei sitten kuitenkaan rohkenisi. Muutamia puheita olin varmistanut etukäteen mutta silti mietin, että tuleekohan tilaisuudesta kuitenkin hieman kiusaantunut. Joka tapauksessa ennen puhekavalkadia olisi saatavaa ruokaa mahaan ja oli ihana huomata, kuinka ruoka maistui kaikille. Sain jopa vuolaita kehuja ja kyllä omasta mielestänikin ruoka oli onnistunutta: uusia perunoita, lohta, jogurttikastiketta, salaattia ja sillejä. Uunikapasiteetin vuoksi kalaa oli vain neljän ison lohen verran, mutta silleillä päästiin kuitenkin täysiin mahoihin.

ruokailu.jpg

ruokailu2.jpg

Kling kling kling ja ensimmäinen puhuja oli itseoikeutetusti illan Nestori, Hyvärilän perheen pää, rakas appiukkoni. Appeni puhui kauniisti miniästään ja miniän perheestä, lapsenlapsistaan ja siitä, kuinka hän nyt jo etäällä ruuhkavuosista muistaa, kuinka kuluttavaa aikaa tuo oli niin perheelle kuin parisuhteelle. Neuvo jonka kaikki saimme, oli tutustua elossa oleviin vanhempiin sukulaisiimme ja kysellä heiltä heidän elämästään nyt vielä kuin voimme. Tämä on jäänyt kytemään mielessäni ja aion todellakin ottaa neuvosta vaarin, kun vaan jossakin välissä ehtisi. 

puhe%20hannu.jpg

Hana saatiin auki. Seuraavana vuorossa taisi olla veljeni Markku. Markku puhui asiaa, mutta en mitenkään muista puheesta mitään muuta kuin sen, että siinä vaiheessa, kun Markku nousi seisomaan, hän löi päänsä omenapuun oksaan ja tokaisi, että harvoissa paikoissa hän on kokenut olevansa liian pitkä. Muistan tietysti sen, että Markku kiitti kovasti siitä että olin järjestänyt juhlat. Meidän perheessä olemme tottuneet kiittämään toisiamme aivan liian vähän ja tuo kiitos lämmitti minua erityisesti.

Itse olin päättänyt lukea juhlassa muutaman kouluaineeni ylä-asteajoilta, jotka olin löytänyt vintiltä kesän alussa. Ensimmäinen aine oli otsikoltaan "Oman elämäni sankari". Ainetta ei yksikertaisesti voinut lukea ilman hillitöntä naurua ja jos haluat vielä lukea sen, niin löydät sen täältä.

Puhe%20ma.jpg

Serkkujen ja sukulaisten puolesta puhui Santtu. Tästä puheesta mieleeni jäi loppukaneetti, jossa Santtu kertoi serkusten miettineen keskenään, mitä ostaa juhliin tuliaisiksi. Yhdessä he olivat päätyneet pellavaiseen laudeliinaan. Tuliainen herätti kuitenkin pian epäuskon, että ei perkele - olemmeko tosiaan niin keski-ikäisiä, että viemme juhliin tuliaisiksi laudeliinan. Kerrottakoon, että laudeliinan sisään oli sittemmin kääritty litran kossupullo, jolla tuliainen saatiin tuntumaan hieman kotoisammalle. 

puhe%20santtu.jpg

Puheiden järjestys alkaa jo hämärtyä mielessäni, mutta minulla on sellainen tunne, että seuraavina vuorossa olivat Linda ja Noora. Lindalla ja Nooralla oli tietysti muistoja matkamme varrelta ja sain kuulla katkelmia Säteilyvaarasta - Partiolippukuntamme jäsenlehdestä ja  kirjeistä vaihto-oppilasvuosilta. Kirjeessä puhuttiin myös mahdollisuudesta lähettää sähköpostia. Sähköpostiin pääseminen vaati kuitenkin vielä vuonna 1995 Kupittaan koulun rehtorin salasanaa, joten sen käyttö ei tuntunut kovinkaan luonnekkaalta.

Tärkeimpänä asiana Lindan ja Nooran puheessa oli kuitenkin lupaus siitä, että ennen kuin juhlimme viiden vuoden päästä seuraavia pyöreitä, palaamme yhdessä juurillemme ja toteutamme yhteisen vaelluksen. Se voi olla missä vain, Alpeilla, Lapissa, Andeilla, Kilimanjarolla? Aikaa on suunnitella, mutta lupaus on annettu. Matkaa varten sain lahjaksi uuden Trangian ja lisävarusteeksi kahvipannun.

puhe%20L%26N.jpg

Puhe sai minut liikuttumaan. Noora ja Linda ovat parhaat ystäväni vuosien varrelta. Paitsi että jaamme ikimuistoisia hetkiä lapsuudessa ja nuoruudessa, olemme olleet toisillemme korvaamattomia silloin, kun elämässä on ollut vaikeuksia ja yllättäviä käänteitä. Olen varma siitä, ettei elämäni olisi yhtä onnellista ja tasapainoista ilman heitä.

Puhe%20Noora.jpg

Kuuntee%20ma2.jpg

Sitten oli vuorossa Jussi. Ihana Jussi ja vierellä vielä ihanampi Jenna. Katsokaa nyt noita, kuvastakin näkee, että vuoden päästä vietetään häitä. Oh, let a beautiful journey begin. Jussi puhui siitä, kuinka rakas meille on Proper Finland - Varsinais-Suomi ja kauniisti liitti minut osaksi tuota varsinaisuutta. Voi mikä kunnia olikaan kuulla komean ja ihanan miehen suusta, kuinka minä edustan jos nyt ei vanhanaikaista hyvää niin varsinaista hyvää - proper. Kiitos Jussi!

Jussi osui naulan kantaan. Eihän kukaan vietä 35-vuotisjuhliaan istuen pöydän ääressä ja kuunnellen puheita. Niinhän juhlitaan aikaisintaan 50-vuotiaana. Mutta minusta tuli kolmekymppinen 18-vuotiaana, niin miksen yhtä hyvin voisi juhlia 35-vuotiaana kuin viisikymppinen :)

Puhe%20Jussi.jpg

Tässä vaiheessa minusta tuntui ettei mikään ikinä voisi olla hienompaa. Upea ilta, upeat ihmiset, ihanat puheet, liikutusta, itkua ja naurua, lapsia, aikuisia ja vahempia. Ihmiset valittelivat etteivät uskaltaneet lähteä välillä vessaan, ettei vaan jaisi joku hyvä puhe välistä. Ja toden totta, emme olleet vielä kuulleet ja nähneet kaikkea.

Jami oli yksi heistä, joille olin etukäteen sanonut, että odotan puhetta. Jamiin voi aina luottaa ja jo puheen alku ilmensi sitä, että nyt on kyseessä viestinnän ammattilainen. Alussa paljastettiin puheen kolme teemaa. Jami puhui ainakin siitä, kuinka nuorena ylioppilaana pyysin hänen apuaan ammatinvalinta-asioissa. Ja siitä, kuinka valinnasta huolimatta edustan elämässäni molempia: teknistä insinööriyttä mutta myös vahvasti sosiologista pohdintaa. Puheen viimeinen osuus oli saanut inspiraationsa Pet Shop Boys yhteen kappaleesta The Former Enfant Terrible ja siitä on olemassa jopa pieni video <3.

Tulipa kylään myös frouva Af Hjällström från Tölö. Men det van bara på svenska och hon hade gula hanskor och jätte fin turkiskaulus. Men fina männsikor var det där på kalaset. Annika oli taas elementissään. Olipa hyvä nähdä good old Annika. Annika, jonka hieman menetimme Maalahteen, mutta siellähän hänellä on perhe ja elämä nykyään. Haikeus.

Puhe%20Annika.jpg

Parasta oli istua pöydässä ja kuunnella puheita. Aurinko pysyi korkealla pitkään ja ruokapöydissä oli mukava istua. Anna huomautti, että rouva Af Hjällström oli käyttänyt hänen äidinkielensä, joten hänen oli sitten pidettävä oma puheensa englanniksi. Anna oli kerännyt kasaan kunnioitettavan joukon asioita ja ilmiöitä, jotka olivat yhtä vanhoja kuin minä. Sain tuon puheen itselleni jälkikäteen mutta ulkoa muistan vain että ainakin Hello Kitty on 35-vuotias kuten minäkin.

puhe%20anna.jpg

Puheiden kuuntelu, yhdessä nauraminen, liikuttuminen ja jutustelu. Parasta. Pariskunnat näyttivät kauniilta yhdessä ja lapset iloitsivat omilla teillään.

ma%20pasi.jpg

mikko%20mirka.jpg

kuva7.jpg

Kun puheet hiljenivät hetkeksi, oli aika tarjoilla jälkiruokaa. Jälkiruoan tarina menee näin. Juhlia edeltävänä iltana kerroin Pasille, mitä olin ajatellut tarjota ja missä järjestyksessä. Ruoan jälkeen sanoin laittavani vain kahvia. Pasi katsoi minua hölmistyneenä ja kysyi, etteikö mitään jälkiruokaa? En tosiaan ollut ajatellut jälkiruokaa, koska lounasaikaan olin tarjoillut vieraille marjapiirakkaa, jonka olin jotenkin laskenut riittävän. Pasi oli vahvasti sitä mieltä, että juhliin oli saatava jälkiruokaa. Minulla oli vielä paljon tehtävää, enkä millään enää jaksanut ruveta leipomaan. Mirka ilmoittautui samalta istumalta vapaaehtoiseksi ja lupasi leipoa pavlovan. Kaikista maailman jälkiruoista Mirka valitsi pavlovan, jonka olin käsittänyt olevan varsin vaikeavalmisteinen. Pavlovan Mirka teki ja siitä tuli ehkä kaunein koskaan näkemäni jälkiruoka.

pavlova.jpg

Ilta alkoi vähitellen hämärtyä ja oli aika sytyttää valot. Puutarhavalot saavat aikaan suorastaan taianomaisen tunnelman. Elokuun alussa valoja tarvitaan siinä klo 22 alkaen mutta muutamat lastenvahtina olijat halusivat nähdä valojen syttyvän ennen kuin poistuivat nukuttamaan. Valot syttyivät ja ilta rullaili ihanassa lämmössä eteenpäin.

kuva6.jpg

Vähitellen juhlavieraita alkoi siirtyä pienten lasten kanssa kotiin ja sauna laitettiin lämpenemään. Kesäilta viileni myös nopeasti ja lämpimän takin ja villasukat sai pukea päälle.

ilta2.jpg

ilta.jpg

Päätän pitkän ja hartaan kirjoitukseni runoon, jonka sain Heidiltä kirjoitettuna korttiin. Luin runon vasta seuraavana päivänä juhlista, ja se liikutti minua kovasti. Juuri niin riemullisen hersyvä tunnelma minulla oli koko juhlien ajan ja vielä pitkään niiden jälkeen.

KUKKIVA MAA

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

Katri Vala (Kaukainen puutarha, 1924)