Pesukone on ehkä maailman rumin sana.

Se tavallinen tarina menee näin. Muutettiin – vanha kone jäi ja uusi piti saada uuteen kotiin. Mentiin Giganttiin, ostettiin hieman yskien perinteisestä Miele-linjasta poiketen halpa ja hyvä ja saatiin vielä extratarjous, kun otettiin esittelykappale. Toisella pesukerralla kuului ryminää ja koneen rummun ulkopuolinen osa kannen alla oli täynnä mustaa möhnää. Jep.

Pääsin asiakaspalvelujonotushässäkän kautta läpi palveluneuvojalle, josta myyjälle jätettiin soittopyyntö. Soitto tuli ja ohjaus huoltoon. Huolto saatiin viikon päähän ja tässä vaiheessa palo käämit. Hyvästi seesteisyys. No way, että odottaisin viikon korjaajan käyntiä ja sen jälkeen x-aikaa korjausta. Asiakaspalvelujonotushässäkän jälkeen sain jälleen soittopyynnön myyjälle. Ehdotin myyjälle kaupan purkua – rikkoutuneesta oli kuulemma kuitenkin saatava ”raportti” ja huoltomiehen käytävä joka tapauksessa: ”pitäkää kone itsellänne ja tilatkaa huolto. Valmistelen teille illaksi uuden koneen, jonka voitte hakea. ALKÄÄ TUOKO KONETTA TÄNNE! ”.

OK, illalla Giganttiin hakemaan uusi kone ja rikkimennyt jääköön eteiseen huoltomiehen riesaksi. Mies menee Giganttiin ja sama myyjä toteaa, että vanha kone pitää palauttaa, jos kaupan purkaa (vastoin puhelussa esittämää raporttiteoriaa?) Niin ja jos haluaa uuden samanlaisen koneen tilalle, se maksaa 150 euroa lisää, koska viime viikolla nuo koneet olivat tarjouksessa. Myyjä työntää miehen kyytiin toisen ”varapesukoneen” ja sanoo, että odotelkaa sen kanssa huoltomiestä. Da? Varakone on kuitenkin palautettava tuli vanha kone ehjäksi tai ei… että kesäillat voi sitten jatkossa viettää pesukoneita ruuvaten edes takaisin ja koneita roudaten Gigantin ja kodin väliä…

No niin, huomenna otan peräkäryyn sekä vanhan että varakoneen, vaadin rahani takaisin ja haen Raision Expertiltä Mielen koneen kolminkertaiseen hintaan. Merkkiuskollisuus on hieno asia. Miele forever! Pus.