Lopetin juuri Merete Mazzarellan romaanin Illalla pelataan Afrikan tähteä. Taas kerran ihastuin Mazzarellan tapaan ajatella ja kirjoittaa, tällä kertaa isovanhemmista ja lapsenlapsista. Kirja herätti minussa monia ihastuttavia haikeankaihoisia ajatuksia. Jotenkin tuo Mazzarella vie minut sellaisen maailman äärelle, joka on lapsuudestani niin kovin kovin tuttu.

 
Tutustuin Mazzarellan kirjoihin aikoinaan tätini suosituksesta - äitini kuolemasta ei ollut niin kovin kauan ja tuntui ihanalta, kun joku vanhempi suositteli minulle jotakin luettavaa. Äidilläni oli tapana suositella minulle kirjoja, kun olin nuori ja vietin pitkiä päättymättömiä kesiä isovanhempieni kesäasunnolla. Kirjastoon ei ollut tarvetta lähteä sillä isoisäni oli jonkin sortin bibliofiili ja varastojen kaapeista ja kirjahyllyistä löytyi maailmankirjallisuuden klassikoita, ikivihreitä nuortensarjoja ja loppumaton määrä laadukkaita  käännösdekkareita.  Äitini suosituksesta yksi kesä vierähti Tarzaneiden parissa viidakon villieläinten kanssa, toinen taas puuvillaplantaaseilla Etelävaltioiden vauraudessa.
 
Olen aina ollut hidas lukemaan ja kirjat kestävät minulla pitkään. Äitini taas oli valtavan nopea lukemaan ja oli nuoruudessaan lukenut paljon minua enemmän. Tämä tietysti ärsytti minua, koska äitini oli antanut ymmärtää, että olin lähes kaikessa parempi kuin hän. Kun sitten huomasin, etten ollut lukenut edes neljäsosaa siitä mitä äitini nuoruudessa, tunsin suurta alennusta. Toisaalta äitini todella osasi suositella minulle kirjallisia helmiä, jotka olivat jääneet hänen mieleensä. Luotin aina äitini kirjallisuusmakuun.
 
Ihmettelen vieläkin kuinka äiti saattoi suvereenisti keskustella kanssani kirjasta, jonka oli lukenut yli kolmekymmentä vuotta sitten. Usein keskustelu alkoi sillä, että äiti kyseli, missä kohtaa kirjassa olin. Kertoessani hän vähitellen hahmotti itselleen kirjan juonen. Keskustelut keskittyivät lähinnä lukukokemukseen ja juonenkäänteiden hahmottamiseen - ei niinkään minkäänlaiseen analyysiin. Äiti muisteli omaa lukukokemustaan, missä oli kirjan lukenut ja mikä häntä oli kirjassa kiehtonut. Sain maistaa palan äidin nuoruutta ja sitten kerroin, mikä itseäni kirjassa viehätti. Mieleeni piirtyy hämärtyvä kesäilta, pikkumökin soma sisutus. Istun epämukavassa Artekin nojatuolissa ja äiti ompelee ruokapöydän ääressä. Siinä me olimme, äiti ja tytär, yhteinen keskustelunaihe, pienimuotoinen onni.
 
Mietin monta kertaa Mazzarellan kirjan aikana äitiäni, kuten aina kun luen Mazzarellan tekstejä. Mazzarellahan on kiroittanut kirjan (Juhlista kotiin 1993) oman äitinsä kuolemasta. Minulle tuon kirjan lukeminen oli järisyttävä, jotenkin monella tapaa vapauttava, mutta myös ahdistava kokemus. Kirja kertoo koskettavan tarinan siitä, kuinka aikuinen tytär hyvästelee arvokkaasti ja huolellisen tietoisesti oman äitinsä ja saattaa hänet häkellyttävällä huolenpidolla ihastuttavan inhimillisesti hautaan. Kirjan jälkeen muserruin sen tosiseikan edessä, että minulla ei ollut mahdollisuutta eikä voimaa eikä ymmärrystä tehdä äidilleni samaa, mutta toisaalta saatoin samaistua siihen, mitä minä varmasti olisin tehnyt, jos olisin ollut aikuinen tytär ja jos äitini kuolisikin vasta nyt. 
 
Mazzarella on ihastuttavan seesteinen. Juuri niin, sieltä se löytyi, oikea sana kuvaamaan tuota kirjasta välittyvää tunnelmaa. Ihanaa itseironiaa siitä, että kokee alemmuutta äidinäitejä kohtaan tai uteliaisuutta siitä, mitä hänestä lastenlasten kotona puhutaan - jos puhutaan. Kaikessa kritiikissään nykylapsia, amerikkalaista kulttuuria ja elämän pirstaloitumista kohtaan Mazzarella on kuitenkin seesteinen - ei tuomitseva tai vähättelevä, ehkä hieman surumielinen, mutta henkilönä itse ihastuttavan onnellisen tyytyväinen. Luen rivien välistä, että kaikki matkustaminen Tammisaaren ulkopuolelle aiheuttaa pientä tuskaa, vaikka läheisiä onkin mukava tavata. Universumi on tässä vaikka kaikki läheiset ovat kuin ammuttu ympäri maailmaa. 
 
On häkellyttävää kuinka Mazzarella viiltää niin syvältä omia ajatuksia - samaistun häneen, vaikka hänhän siis on lähes oman äitini ikäinen. Ihanaa, onneksi olen hidas lukemaan ja minulla on vielä monta Mazzarellaa jäljellä.