Tämä tarina on salaisuus, eikä siitä saa mainita mitään Pasille. Asiasta ei kuulemma saa tehdä numeroa, vaikka ulkopuolinen huomaa tilanteen kymmenessä minuutissa tulessaan meille.

Elämme historiallisia aikoja. Pasi tuli tänään kotiin töistä ja ilmoitti lopettavansa/yrittävänsä lopettaa tupakanpolton. Tarina juontaa juurensa eiliseen TYKY-päivään, jossa työyhteisön vanha parta oli lupautunut ostamaan Pasin tupakka-askin 50 eurolla ja sen saa kuulemma ostaa takaisin satasella. Siltä istumalta Pasi ei ollut askiaan myynyt, mutta tarjous oli voimassa tänään klo 12.00 asti ja kaupat oli tehty juuri puolen päivän aikaan. Nyt meillä siis istuu keittiössä hermostunut ja kärttyinen mies, joka on ollut ilman tupakkaa jo kahdenksan tuntia. Itse en oikein tiedä olenko tilanteesta kovin ilahtunut tietäen päätöksestä koituvat seuraukset. Olin näet tehnyt jo sovinnon Pasin tupakoinnin kanssa ja jos ihan totta puhutaan, tupakointi ei rassannut omaa elämääni juurikaan.

Pasi on polttanut koko yhdessäolomme ajan ja minun suhtautuminen tupakointiin on yhtä lyhyttä kriisijaksoa lukuunottamatta ollut melko välinpitämätön. Kriisijakso osui oman äitini kuoleman yhteyteen, jolloin tupakointi tuntui jotenkin irvokkaalta, varsinkin kun äitini oli elänyt terveellisen elämän ja kohtalona oli kuolla liian aikaisin syöpään. Suhtautumiseeni Pasin tupakointiin on vaikuttanut myöskin se, että Pasin entisessä parisuhteessa tupakointi oli ollut pinnalla koko ajan ja tyttöystävä oli tehnyt kaikkensa herättääkseen Pasin tupakoinnin lopettamiselle. Otin siis tietoisesti linjan, että en marise, naputa tai raahaa valistuslehtisiä kotiin, vaan annan miehen itse päättää asioistaan. Sen sijaan vitsailin karuilla tosiasioilla jo valmiiksi suurehkosta ikäerostamme ja epäterveellisten elämäntapojen tuomasta eliniän ennusteen suuresta erotuksesta. Tällä menollahan minusta tulisi leski siinä viidenkympin hujakoilla ja edessä olisi vielä uusi elämä. 

Mitä nyt, kun mies ilmoittaa lopettavansa ja edessä on piinallinen jakso toisen kärsimättömyyttä, kireyttä ja hermostuneisuutta, jolle ei oikein löydy kompensaatiota? Se, mitä miehessäni eniten rakastan, on tyyneys ja sisäinen rauha, jonka ulkoisena statuksena olen aina nähnyt tuon eleettömän tupakoinnin. Tupakointi on aina sopinut Pasille. Mieheni on parhaimmillaan - niin ja seksikkäimmillään välimerellisessä kahvilassa edessään kahvikuppi ja huulillaan savuava savuke. Pasin tupakointiin ei ole koskaan liittynyt  hiukkaakaan katumusta tai jonkinlaista riippuvuudesta johtuvaa ahdistusta vaan tapa on ollut miehelle puhdas nautinto kiistämättä kuitenkaan juuri sitä syvää riippuvuutta, joka tuon tavan taustalla on. Omalla kierolla tavallani pidän siitä, että mieheni tupakoi.  Pelkään jopa että tupakoinnin lopettaminen muuttaa mieheni persoonallisuutta ja saattaahan seurauksena olla myös ulkoisen habituksen muutos. Niin usein yksi paha tapa korvautuu toisella.

Minulla on ollut kahdeksan tuntia aikaa sopetua tilanteeseen. Jo nyt on selvää, että jos lopettamispäätös pitää, se tietää minulle ainakin alkuun enemmän toitä ja suurta luonnetta jaksaa lasten kiukuttelua ja kommervenkkejä. Pasin pinna on jo nyt puolet normaalista. Alakerrasta kuuluu ähinää ja tuskallisia voivotuksia - kupit kilahtelevat pöydillä ja ärräpäitä lentelee. Toisaalta tämä on minulle suuri seesteisyyskoulu: samalla kun perheeseen syntyy uusi vauva myös mies taantuu ainakin väliaikaisesti teini-ikäisen tasolle. Toisaalta olisihan se hienoa sanoa lapsille joskus tulevaisuudessa, että kulkaa isänne päätti lopettaa tupakoinnin silloin, kun "Maukka" syntyi. Muistan että asiaa sivuttiin viimeksi Aapon odotuksen yhteydessä ja salaisena toiveena minulla oli, että Pasi olisi kypsynyt päätökseen jo silloin. Tuosta keskustelusta on kuitenkin jo kuusi vuotta aikaa, eikä näiden vuosien aikana yrityksiä tupakoinnin lopettamiselle ole juurikaan näkynyt.

Tänään ensimmäiseksi naurahdin epäuskoisesti Pasin lopettamispäätökselle, mutta otin asian vakavasti. Ehdotin että Pasi voisi helpottaa oloaan (ja minun elämääni) nikotiinipurkalla tai muulla vastaavalla, mutta ehdotukseni koettiin lähinnä loukkaavana. Olen jo tänään venynyt. Viihdytin lapsia runsaan tunnin ohjatulla piirtelytuokiolla ja osoitin iltatoimissa suurta seesteisyyttä hiiltymättä kertaakaan. Pasi taas poltti kääminsä sekä Aapon että Eevan hampaidenpesun yhteydessä ja normaali isän ja lasten yhteinen iltasatutuokio kesti ehkä neljänneksen siitä, mitä yleensä. Minä päivystän vielä Eevan unta yläkerrassa, kun levoton mies ilmoitti lähtevänsä mökille hakemaan tavaroita?!

Odotan mielenkiinnolla, miten asia etenee. Näin alkuun minulla ei ole tilanteessa kovinkaan paljoa pelissä. Minua ei tupakointi juurikaan häirinnyt, koko päätös tuli täysin puskista ja epäonnistuminen palauttaa tilanteen vain normaaliuomilleen. Mitä pidemmälle lakko kestää, sitä enemmän minulla alkaa olla pelissä. Olen päättänyt kannustaa Pasia päätöksessä ja jaksaa sekä lasten että miehen kiukuttelua paremmin siinä uskossa, että tilanne vähitellen normalisoituu. Jos päätös pitää, voin aidosti vähitellen poistaa väliltämme yhden kynnyksen ja uskoa naivisti yhteiseen vanhenemiseen: hyväkuntoisina kiikkutuolissa jo kaiken sanoneena voimme yhteisessä todellisuudessa myhäillä hyvää elämää.   

Äiti venyy - askartelutuokio