Viimeaikoina kirjoittamistani on häirinnyt sylissä nukkuva nyytti. Nyt työnsin sen kantoliinaan ja sain vapautettua molemmat kädet. Pikkukakkostakin on jäljellä vielä 15 minuuttia, joten nyt on minun hetkeni. Mies tuossa eniten kiukuttelee. Pakkaset tulivat ja ikkunoista vetää. Perinnerakentajan ainut oikea ikkunateippi eli nk. ikkunapaperi olisi pitänyt liimata ikkunaan jo hyvissä ajoin lämpimillä keleillä, paperi kun ei enää tartu kylmään puitteeseen. Nyt olemme siis pakotetut teippaamaan ikkunat karmealla muoviteipillä, joka saa mieheni pahalla tuulelle. Ja vihonviimeistä on siis teipata niitä ikkunoita, kun koko tuote on saatanasta ja sen liimaaminen yhtä piinaa. Tulos onkin karmea, hieman läpikuultava muovinen ja mutkitteleva - kaikki kolme adjektiivia saavat arkkitehdin kuin arkkitehdin voimaan pahoin. Niin ja se paperi kun liimautuisi niin kauniin särmästi. Nooh - ensi vuonna taas olemme viisaampia. Odotan vain kevättä kun revimme nuo muoviteipit pois ja ikkunoista karisee maalit mukana.

Toinen takaisku luomumateriaalien käytölle koettiin eilen. Kävin hakemassa portaikon sisäikkunat puusepältä ja uutuudenkarheat puitteet olivat upeat. Vein ne saman tien lasitusliikkeeseen ja pyysin herraa kittaamaan lasit kiinni suoraan puuvalmiseen puitteeseen. Herra teki työtä käskettyä ja kun hain ikkunat iltapäivällä liikkeestä edessä odotti järkytys. Ikkunat oli kiinnitetty kirkkaan valkoisella akryylikitillä. Miten on mahdollista, että mies valitsee hienoon perinteitä kunnioittavaan uuteen ikkunanpuitteeseemme muovikitin ihanan pähkinäisen pellavaöljykitin sijaan. Niin taas opimme että kaikki asiat pitää sanoa erikseen muuten menee mäkeen.

No mutta talo on taas tiiviimpi. Portaikossa on vihdoin tuplaikkunat, makuuhuoneen ikkunoissa on teipit ja ilmalämpöpumppu on tilattu portaikkoa lämmittämään. Huomenna on tarkoitus siivota alapohjan kylmäkellari ja sinne sitten mehut säilöön. Viemäriputkien ympärille kiedotaan talven varalle sähkökaapelit, jotta ei mene kakkat jäähän. Että sellaisia syyspuhteita puutalossa. Tänään muuten satoi ensimmäiset lumihiutaleet Paraisilla.

Tää on ehkä mun pikkukaupunkielämän kohokohta. Ette ikinä usko missä olin eilen? Voitteko kuvitella, että tämä nihilistiskeptikkosika, joka luulee olevansa yhtä aikaa älykkö, boheemi ja flanööri, päätyi kymmenen muun naisen ja äidin kanssa Tupperware-kutsuille. Eräs äiti minut sinne kerhon aulassa kutsui ja siellä sitten istuin Villeroy & Bochin maalaisromanttisten kahvikuppien keskellä siemaillen teetä ja mutakakkua kuunnellen Tupperware-esittelijän hehkutusta joka kodin "must have" tuotteista. Niin ja pahinta, oma laskuni esittelyn jälkeen oli 56 euroa. Että tähän on tultu. Yritin olla mahdollisimman luonnollinen mutta ruumiistairtautumisen kokemus noissa kemuissa oli ehkä vahvin ikinä. Näin itseni niin ulkokohtaisesti jakaessani käyttäjäkokemuksia äitin aikoinaan tilaamista Tupperware-kipoista, jotka ovat aikojen kuluessa eri muuttojen yhteydessä kadonneet materiaaliviidakkoon.

No mutta tutustuinpa taas joukkoon uusia Paraislaisia ja täytyypä sanoa, että olipa perheellä aika ihastuttava koti. Sellainen ruotsalaistyyppinen valkoista lautaa ja maalaisromantiikkaa. Onnistunut kokonaisuus ihanassa vanhassa funkkistalossa. Perheellä sattuu muuten olemaan samanikäiset lapset kuin Aapo ja Eeva, joten eiköhän tässä jatkossakin tulla törmäämään.

Jaahas ja taas jatkamaan prinsessaleikkiä...

Eeva askartelee korua.

Aapo maalaa lennokkia.

"Maukka" ilmeilee hoitopöydällä.

Mökillä rakennettiin "koje".