Muutama viikko sitten saimme iloita uutisesta, että sukuun on tulossa uusi vauva. Serkussarja saisi sittenkin jatkoa, vaikka olimme kaikki jo mukautuneet siihen, että yhdellä on kolme, toisella kaksi ja kolmannella yksi. Eilen kuitenkin veli kertoi, että vauva on tulossa liian aikaisin. Tänä aamuna sain kuulla pienen pienestä enkelipojasta.
 
Ajatus on jotenkin musertava. Pieni elämä, jolle ei annettu henkäystäkään, äidin tyhjä syli. Enkelipojalla oli ikää vajaa 20 viikkoa ja vielä puoli vuotta sitten kaikki oli lähinnä teoriaa. Nyt kuitenkin on olemassa jo elämä, rakkaudesta kipeä äiti ja isä. Minua kolmen lapsen äitiä ajatus itkettää suunnattomasti. Paitsi elämättä jäänyt elämä myös äidin ja isän kaipuu rakastaa, hoivata ja iloita elämästä. Näinä synkkinä hetkinä ei tosiaan ole sanoja.
 
Ajatus enkeleistä lämmittää ja itkettää vielä enemmän. Meillähän on täällä melkoinen serkussarja ja niin mieluusti kaikki olisivat ottaneet vastaan uuden tulokkaan. Nyt kuitenkin poika lensi suoraan taivaaseen. Kehittelin ajatusta äidin sylistä taivaassa. Niin monesti olen harmitellut, ettei oma äitini koskaan saanut syliinsä omia lapsenlapsiaan. Jospa tämä enkelipoika lensi suoraan äidin syliin?