En ole niitä, jotka yleensä lukevat kaksi kirjaa viikossa, mutta nyt kuitenkin kävi niin.

Olin toukokuun alussa hieman salamyhkäisessä keskustelutilaisuudessa pienen pienessä ravintolassa Turussa, jossa Krista Kosonen, Eppu Nuotio ja Riikka Pulkkinen keskustelivat taiteidenvälisestä ystävyydestä.  Krista Kosonen luki ääneen Riikka Pulkkisen Totta-kirjaa, Eppu Nuotio vuodatti kyyneleitä. Olin jotenkin nolo. Ensinnäkin saavuin myöhässä, toiseksi en ollut lukenut Riikka Pulkkisen saati Eppu Nuotion kirjoja enkä myöskään nähnyt Krista Kososen Anna Karenina -tulkintaa. Kuuntelin Kososen kaunista ääntä ja Pulkkisen vielä kauniimpia lauseita ja ihastelin molempia harvinaisen kauniita naisia.  

On aina hämmentävää nähdä omanikäisiä naisia, jotka ovat kertakaikkiaan kauniita, puhuvat fiksuja ja ovat saaneet omalle tekemiselleen myös julkista tunnustusta. Kateus ei ole kaukana vaan juuri ja juuri pysyn ihailun puolella. Kosonen kertoo tunteista, joita Raja-romaani oli hänessä herättänyt. Spontaani ihastus ja välitön pakkomielle kirjoittaa Riikka Pulkkiselle. Näyttelijämäisin maneerein hän kertoo, kuinka yöllä hän kirjoitti paperille kerta toisensa jälkeen  "Rakas Riikka Pulkkinen...." ja taas rypisti paperin. 

Ostin tilaisuudesta nimikirjoituksella varustetun Totta-teoksen. Kirja pyöri hyllyillä kunnes muutimme mökille, jossa televisio on vielä viritystä vaille toimintakunnossa. Tartuin kirjaan ja jäin välittömästi jotenkin jumiin. Luin kirjan lähes siltä istumalta. Kaikki vaipanvaihdot ja ruuanlaitot olivat täyttä tuskaa. Huusin solkenaan lapsille häiriötilanteista. Syöpään kuoleva äiti ja tarinan taustalla ihastuttava Eeva. Siinä oli jo paljon pintoja, joihin tarttua ja jotka sivusivat suoraan omaa historiaani. Kirja nosti välittömästi arjen yläpuolelle. Olin myyty kirjan surumielisen maalailevaan vireeseen, joka yksinkertaisesti vastasi omaa kauneuskäsitystäni. Vaikka kuulostaa tyhmältä, sanon sen kuitenkin: "Jos minä olisin kirjailija, haluaisin kirjoittaa juuri näin, antaen juuri tällaisen vaikutelman elämästä ja sen syvyydestä." 

Totta loppui, mutta onneksi oli vielä Raja. Varasin sen kirjastosta ja sain kahden viikon päähän. Ei käy, lainasin kaverilta heti seuraavana päivänä. Monet olivat kehuneet Rajaa ehkä vielä Tottakin enemmän. Ja niin minua vietiin taas. Raja kolahti heti. Alzheimeriin sairastuneen miehen kauhu välittyi niin että itkin. Toisiin henkilöihin kiinnyin enemmän kuin toisiin, eniten ehkä Mariin, joka piirtyi silmissäni Pulkkisen omakuvaksi. Julian oli juuri niin kiihottava kuin Marinkin mielestä. Anniin en jaksanut samaistua. Tuo lapsen maailma on liian lähellä, kun omat lapset kiljuvat koko ajan korvissa. Hämmennyin monista seksikohtauksista, joissa brutaaliudesta huolimatta säilyi joku kauneus. Tai ehkä juuri niiden vuoksi. Ruman jälkeen tietää mikä on kaunista. Mutta toden totta aika paljon seksiä, itselläni ei olisi ainakaan mitään kompetenssia kirjoittaa tuota määrää.

Kaiken kaikkiaan molemmat kirjat ovat aivan rakastettavaa kirjallisuutta. Erityisesti Rajassa on kaikki runotyttömäisyyden piirteet. En tiedä voinko suositella kirjaa miehelleni. Siinä on juuri kaikki ne kliseet, joihin mieheni ei voi suhtautua vakavasti ja joille yhdessä nauroimme, kun olimme vastarakastuneita: Anna Karenina, filosofian opinnot, rakastuminen opettajaan, ahdistus ja viiltelyt. Näistä aineksista ei voi syntyä kuin kliseistä ja lapsellista sontaa, mutta ei. Olen täysin myyty. Nauran itselleni mutta en voi itselleni mitään. Nyt on vain tyhjyys ja pitkä odotus, kunnes tulee seuraava. Ymmärrän nyt täysin Krista Kososta. Olen aivan hilkulla kirjoittaa: "Rakas Riikka Pulkkinen ..."