Tästä on pakko kirjoittaa. Tästä kirjoitti myös Roosa Meriläinen Helsingin Sanomien kolumnissaan "Hyvinvoivan naisen selittämätön paha olo".

Tämän blogin esittelytekstikin kysyy: mitä sitten, kun on saanut kaiken, mistä on haaveillut? Kysymys oli aluksi täynnä aitoa uteliaisuutta. Pienen ajan kuluttua siitä tuli vähän pelottava: minulla on kaikki, mistä olen aina haaveillut, mutta miksi silti tunnen tyytymättömyyttä? Ja lopulta siitä tuli irvikuva: Tässä on kaikki elämäni seinät ja rakkaat, mutta sieluni huutaa pois, minulla on paha olo. Tavatessani ystäviä puhumme usein tästä keski-ikäisen naisen tyytymättömyydestä. Puhumme ehdottoman syvällisesti. Usein löydämme syitä asioihin, löydämme syyllisiä. Harvemmin, joskin tihentyvään tahtiin, olemme myöntäneet, että syy on usein keski-ikäisessä naisessa, ilmaisemattomissa odotuksissa, halussa kasvaa. Kuten Roosa Meriläinen tulkitsee: "Kysymys on ainakin osittain siitä, ettei ihminen ole päässyt toteuttamaan itseään täysipainoisesti ja se tuottaa kalvavaa tyytymättömyyttä."

Sitten tämä alaotsikko: keski-ikäisen miehen ahdistuksesta. Minulla on sellainen tunne (mutu), että mitä vanhemmaksi mies tulee, sitä ahdistuneemmaksi hän käy tiettyjen "mitä miehen pitää olla" -normien edessä. Luen juuri kirjaa Etelä-Afrikan todellisuudesta, jossa vanha heimokulttuuri asettaa miehille suuret odotukset perheen vastuun ottamisesta, mutta todellisuus ei anna siihen käytännössä mitään mahdollisuuksia. Miehillä on edessä lähes varma työttömyys, alkaa pettymyksien kierre. Alkoholi ja huumeet vievät monen. Jos Suomessa tilanne ei ole aivan yhtä lohduton, niin odotukset eivät varmasti myöskään meillä vastaa todellisuutta ja se aiheuttaa pinnan alla kytevää ahdistusta. Onko meistä kukaan vapaa näistä odotuksista "normeista", joista tyttöjenillassakin puhuttiin? Saati rakkaat miehemme, jotka väistämättä kantavat maskuliinisuuden historiaa harteillaan.

Väitän, ettei ole mitenkään harvinaista, että saman katon alla asuu sekä keski-ikäinen tyytymätön nainen että ahdistunut mies ja mahdollisesti 1-3 lasta. Nainen käy kavereiden kanssa ulkona ja puhuu tyytymättömyydestään ja ahdistuneesta miehestään. Mies käy kavereiden kanssa ulkona ja puhuu musiikista, autoista, lenkkeilystä, talonrakentamisesta tai mistä tahansa ikinä paitsi ahdistuksestaan tai tyytymättömästä naisestaan. Ja niin he elävät elämäänsä onnellisina ajatellen, että näin tämän kai kuuluukin olla.

Ei se ole huonoa elämää se. Se on tavallista arkea, työntekoa, lastenhoitoa, ruuanlaittoa ja välillä ulkonakäyntiä kavereiden kanssa. Väitän, että se on myös välttämätön selviytymismoodi ruuhkavuosista - nk. autopilottimoodi. Se on monen vuoden pysähtymätön juna, joka on lastattu kaikkien muiden paitsi omien tarpeiden täyttämisellä. Väitän, että tyytymätön nainen huutaa omia tarpeita täytettäväksi, mutta ei oikein enää tunnista noita tarpeita järkevästi. Samalla tavalla ahdistunut mies työntää tarpeensa mustaan jätesäkkiin ja miettii, että eihän tuo roskasäkki ole, mutta laitanpa sen autotallin perähyllylle odottelemaan.

Autopilotti jää helposti päälle. Mikään ei ole yhtä hyvä tekosyy olla ottamatta jätesäkkiä autotallista tai olla tekemättä mitään omalle tyytymättömyydelleen kuin lapset: "Onhan meillä lapset" tai "Meillä on niin ihana perhe". Uskon vahvasti, että lapset eivät tee aikuisen ihmisen elämästä hienompaa tai huonompaa tai täydempää tai tyhjempää. Ne ovat elämän extrabonuslahja niin hyvässä kuin pahassa. Lapset tuovat valtavasti sisältöä ja iloa elämään, mutta vastapainoksi ne tuovat valtavasti työtä ja vääntöä ja riistävät vapautta. Toisin sanoen puntit ovat tasan hyvällä ja huonolla puolella, joten jos on tyytymätön, lapsikilven taakse on turha suojautua.

Autopilotti on yllättävän vaikea ottaa pois päältä. Jos on tarpeeksi onnekas, ettei sitä tee aggressiivinen rintasyöpä tai muu elämän arpapelissä jaossa oleva rupisempi voitto, niin usein sen lopulta kytkee pois päältä parisuhdekriisi. Hyvä näin, niin sen kai pitää ollakin, mutta toisinaan on kohtuutonta, että juuri parisuhde on se, joka saa osakseen kaiken tämän tyytymättömyyden ja ahdistuksen.

Miten tämä juttu pitäisi lopettaa? En tiedä. Meriläinen lopetti näin "Ei se mitään. Ei auta kuin mennä elämää päin". Itse aloittaisin ehkä iltakävelystä ahdistuneen keski-ikäisen miehen kanssa. Rohkenisin kokeilla jopa flirttailua - mahtaakohan se enää onnistua?

Keski-ikäinen tyytymätön nainen ja ahdistunut mies?