Tiedätkö sen, kun lause juoksee suusta ja huomaa juuri sen sanottuaan, että sammakko tuli. Tai sen, kun pyörittelee juuri kuulemiaan sanoja mielessään, vääntää ne vielä ikävämpään asentoon ja miettii, miten kukaan ikinä koskaan voi sanoa noin.

Loukkaantuminen on herkkyyslaji ja meissä on eroja.

Jani Kaaro kirjoitti taannoin kolumnissaan, kuinka loukkaantumisen kulttuuri on sananvapauden suurimpia uhkia. Se vieraannuttaa keskustelun itse asiasta loukattujen tunteiden ympärille ja saa lopulta ihmisen ilmaisemaan mielipiteensä epäselvästi tai vaikenemaan kokonaan, jotta vältytään loukkaantumiselta. Kaaro nostaa myös esiin uhrin roolin, joka näyttäytyy monissa tilanteissa jopa tavoiteltavalta asemalta.

Kaaron esimerkit koskevat (ääri)ryhmien välistä dynamiikkaa, mutta uskaltaisin soveltaa tätä myös parisuhteisiin. Mikään ei halvaannuta parisuhdetta pahemmin kuin loukkaantumisen kulttuuri. Se johtaa juuri siihen, ettei sanota toiselle mitä ajatellaan ja vältellään vaikeita aiheita. Toinen käpertyy tunteidensa ympärille ja uhriutuu. Toinen heittää hanskat tiskiin ja lähtee lätkimään.

Oli sitten loukkaaja tai loukattu, tilanteessa on vahvasti läsnä toisen ymmärtämättömyys. Loukkaaja ei ymmärrä, kuinka jostain niin pienestä asiasta voi tulla niin suuri. Loukattu ei ymmärrä, kuinka toinen ei tajua tilanteen hirviömäisyyttä.

Itselläni on taipumusta kuulua enimmäkseen loukkaajien kuin loukattujen leiriin. Onneksi ystäväpiirissäni on myös niitä, jotka osaavat kertoa loukatun tunteista.

Ystäväni kertoi, että paras lääke loukkaantumiseen on anteeksipyytäminen. Suora "anteeksi", nopeasti ja vilpittömästi toimii hyvin. Tämä on erinomaisen hyvä neuvo. Tosielämässä on kuitenkin todella vaikea olla nopea, vilpitön ja pyytää anteeksi.

Sitten on tilanteita, joissa ei huomaa loukkaavansa. Syy on tuntematon tai vähintäänkin ulkopuolisen mahdoton havainnoida. Tässä vastuu on myös loukatulla. Loukatun on pystyttävä tulemaan ulos itsestään ja kertomaan, mikä loukkaa. Jos loukkaajan anteeksipyytäminen on vaikeaa, niin vähintään yhtä vaikeaa on loukatun "ulostulo". Tästähän juuri pitkittyneet mökötykset johtuvat.

Avioliitossani mökötys ja loukkaantumisen kulttuuri oli pitkään lähes vakiintunutta arkipäivää. Monet keskustelunaiheet oli laitettu kokonaan kielletylle listalle. Sanoisin että Jani Kaaron puolustama sananvapaus oli käynyt uhatuksi.

Pienin askelin avuksi on otettu mökömitali ja keltainen kortti. Mökömitalin saa ripustaa toisen kaulaan jos tuntuu siltä, että mökötystä on kestänyt luvattoman kauan. Keltainen kortti taas helpottaa loukatun ulostuloa. Ei tarvitse heti kertoa syvällisiä syitä, vaan saa antaa toiselle keltaisen kortin. Loukkaajalle saattaa avautua mahdollisuus jopa pikaiseen anteeksipyyntöön.

No niin Jani Kaaro - tästä voit johtaa sitten avaimet sananvapauteen ja maailmanrauhaan. Eiköhän konvertoida mökömitali ja keltainen kortti (ääri)ryhmien välisiin suhteisiin. Haloo, kuuleeko Ahtisaari ja CMI.

Moko%20kk.jpg

Mökömitali ja keltainen kortti