Niin - tuo edeltävä kirjoitus antaa ymmärtää, että olen jotenkin salannut blogini Pasilta. Tilanne ei suinkaan ole näin. Olen toki kertonut, että pidän blogia ja iltaisin kun istun koneen ääressä kertoilen, että taas täällä bogissa hääräilen. Toisia nyt vaan ei satu tällaiset turhanpäiväiset kirjoitukset kiinnostavan, eikä Pasi ole koskaan sattunut linkkiä pyytämään. Mitä sitä tyrkyttämään omia ajatuksiaan, eiköhän tuo saa niitä ihan tarpeeksi tässä arjen tiimellyksessä.

Mutta asiani koskee siis jo neljä päivää sitten alkanutta tupakkalakkoa. Ei tämä lakko mikään valtionsalaisuus ole, vaan lähinnä tässä halutaan pitää matalaa profiilia niin, ettei jokainen kaverini ensimmäisenä mainitse Pasille tupakkalakosta. Tällä hetkellä tilanne on tiedossa lähinnä perhepiirissä ja luonnollisesti työpaikalla, josta suurin sosiaalinen paine on kaiketi ladattu. Suurin uutinen mielestäni on kuitenkin se, että lakko pitää vielä. Olen huomattavan ylpeä miehestäni. Olo miehellä on kuin kiirastulessa. Käynnissä on jatkuva kelaus siitä, mitä järkeä tässä on, miksi ihmisen pitää kiusata itseään tällä tavalla. Tupakka on mielessä koko ajan ja olemme puhuneet asiasta paljon. Muutama yö on mennyt unettomissa merkeissä ja iltaisin mies ei oikein tiedä, mitä tekisi ja miten päin olisi. 

Toisaalta kaikki turhautuneisuus on kanavoitu perheen kannalta hyödylliseen tekemiseen. Vaja on siivottu, neljä heittokuutiota klapia on pinottu hienoihin pinoihin ja alapohjan tyhjennys ryönästä on alkanut lupaavasti. Ilmalämpöpumppu on lähes tilattu ja erilaisia visioita talon tiivistämiseksi on mietitty. Päivisin mieliala on pysynyt kohtuullisena. Eilen olimme koko perheen voimin jopa Myllyssä tekemässä pieniä ostoksia - Aapo sai talvi/syksyvaatteet, Pasi osti itselleen Converset ja sain kuin sainkin hankittua meille keittiöön verhot. Kaikki tämä sujui hyvällä mielialalla vaikka ilmassa oli kaikki katastrofin ainekset. Myllystä suuntasimme Pasin vanhempien luokse ja ajattelin, että mies mainitsisi siellä lakosta jotakin. Näin ei kuitenkaan käynyt, eikä kukaan kiinnittänyt huomiota tupakoimattomuuteen, ei edes Pasin äiti, joka yleensä huomaa kaiken. Olin tilanteeseen vähän pettynyt, koska asian leviäminen laajempaan perheeseen aiheuttaisi luonnollisesti suuremman sosiaalisen paineen, joka voisi edistää lakon pitämistä. 

Lakko ei mielestäni ole mitenkään vakaalla pohjalla. Lakon tarkoitus on toistaiseksi hieman hakusessa. Terveys ja pitkä elämä kun ei Pasille ole se ainut ja oikea motiivi. Ensimmäinen tyttöystävä kuoli 29-vuotiaana. Sitten meidän äidille kävi niin kuin kävi. Riippumatta tupakoinnista elämä on niin random, että yksi tupakointi sinne tai tänne. Jaamme molemmat tämän näkemyksen elämästä ja siksi mielestämme elämässä tärkeintä on olla onnellinen ja tyytyväinen juuri nyt eikä joskus kymmenen vuoden päästä. Toistaiseksi paras motiivi tupakoinnin lopettamiselle on ollut se, että siitä on tehty niin tyhmää toimintaa nykypäivänä. Ihmisen pitää ahtautua mitä ihmeellisimpiin itsemurhakammioihin saadakseen tupakoida ja talvella saa rampata pakkasessa yksinään epämääräisillä joutomailla riippuvuuden tyydyttämiseksi. Ja vaikeammaksi homma tulee päivä päivältä. Voidaankin siis sanoa, että tupakkapolitiikalla on vaikutusta meidän perheeseen. Raha on myös jonkinlainen motiivi, muttei selvästikään tarpeeksi suuri. Itse yritän jotenkin ujuttaa terveysvaikutuksia miehen ajatusmaailmaan, mutta huomaan niiden nostattavan karvat pystyyn alta aikayksikön. OK jos nk. "tyhmä toiminta" riittää motiiviksi, mutta viimeaikaiset kommentit alkavat jo viitata jonkinlaiseen uskonpuutteeseen. 

Onnistuneessa tupakkalakossa on ehkä hyväkin edetä päivä kerrallaan. Tämä tuli miehen suusta juuri eilen: "päivä kerrallaan mennään". Toinen epäilyksiä herättävä kommentti tuli pari päivää sitten: "Täytyy minun nyt nähdä, millainen olotilani on viikon kuluttua". Jos siis olo on yhtä kamala myös viikon kuluttua, voipi olla, että usko loppuu. Kyseessähän on nyt juuri se ajatus, joka on miehelleni niin vieras: "Jos nyt jaksan kärsiä, niin oloni on sitten joskus parempi." Kukaan ei osaa sanoa, koska tuo ylitsepääsemätön tupakanhimo loppuu ja elämä voi taas olla hyvää ja levollista. Niin, ja kukaan ei anna takeita, että olo on koskaan parempi ja onhan tuo nautinto ollut myös ihan todellinen ja voiko sitä koskaan mikään muu asia korvata? Vaikeita kysymyksiä toden totta. Olen yrittänyt olla kiltti ja hyvä vaimo - jos vaikka minun kovuuteni tässä prosessissa samalla hieman pehmenisi ja nautinto korvautuisi vaikka paremmalla parisuhteella. Yritän ainakin tuoda sitä esille. 

Odotan edelleen mielenkiinnolla asian etenemistä. Lakon negatiivinen vaikutus muuhun perheeseen ja omaan jaksamiseeni on ollut minimaalinen - voisi jopa sanoa, että olemme positiivisen puolella: olemme puhuneet Pasin kanssa enemmän - joskin aiheena juuri tuo tupakka; talon kunnostustyöt ovat edenneet huomattavasti ja perheen yleinen mieliala on ollut mielestäni vähintään samalla tasolla kuin ennen. Oikeastaan pidän tästä lakkoprojektista - toivottavasti saan analysoida sen etenemistä jatkossakin.