Varma kevään merkki on se, kun pyykit taas kuivuvat ulkona. Hyvissä ajoin vielä lumen ollessa maassa viritin talon vierustalle kuistin kaiteen ja omenapuiden väliin pyykkinarut. Pyykkinarun pitää ehdottomasti olla ihan oikea naru viritettynä puiden väliin, eikä mikään ufoa muistuttava rautakaupan pyykkiteline. Meidän pihasta paikka löytyi suorastaan täydellisesti. 

Aikoinaan Portossa ihailin ihmisten kekseliäisyyttä virittää naruja kapeiden kujien ylle ja ikkunoiden alle. Pyykit toivat sellaisen ihanan elämisen maun koko kaupunkikuvaan. Tuntui että koko vanha kaupunki oli yksi jatkuvasti pyörivä pesula. Muistan kuvanneeni ihmisten pikkupyykkejä vanhoja kaupunginmuureja vasten ja ihmetelleeni, mistä tuota pyykkiä aina riittää ripustettavaksi.

Nyt en enää ihmettele pyykin riittävyyttä. Vaikka pesukone pyörii joka päivä, pyykkivuori ei vain koskaan lopu. Talvi kitkuteltiin yhdellä pyykkitelineellä, joka oli lähes jatkuvassa tällingissä makuhuoneemme ainoassa vapaassa tilassa. Urhon kestovaippailu tietysti lisää tuota pyykkivuorta huomattavasti,  mutta nyt ulkokuivauksen alettua sitäkin ihanampaa on ripustaa lähes yhdessä henkäyksessä kuivuvat harsot pihalle.
 
Pyykin ripustamiseen täytyy tietysti olla oikeat välineet. Jotenkin pitää saada synkattua pyykkipojat ja pyykki siten, ettei koko ajan tarvitse kävellä edestakaisin. Ikean jättipussi on muuten harvinaisen toimiva "pyykkikori". Se menee pieneen tilaan kun sitä ei käytä, sen voi asettaa kosteaankin maahan ja se on aina isosti auki, jotta siihen voi viikata jokaisen perheenjäsenen oman pinon. Sen sijaan pyykkipoikien kuljettaminen pyykin mukana on haasteellista - tiedän että on olemassa sellaisia kaiken maailman muovihärdellejä pyykkipoikakoreiksi, sitten on se sellainen essumalli, jossa pyykkipojat laitetaan taskuun, mutta mikään niistä ei ole kuitenkaan tarpeeksi esteettinen ja helppokäyttöinen, että olisin päätynyt hankkimaan. Eräänä päivänä kuitenkin löysin sen täydellisen tuotteen Paraisten pittoreskista Tre Små Rumista.
 
 
Pyykkirenki.