Marimekko, maripaita, marilakanat olivat lapsuudessani yleissanoja. Marimekon logo on piirtynyt mieliini isovanhempieni kesähuvilan vaatehuoneessa, jossa vaaterekkien viereisellä seinällä roikkui useita isoin punaisin m a r i m e k k o -kirjaimin kirjailtua muovipussia. Sellaisia joissa pussin suuta reunustavat muoviset rimpulakahvat.

Marimekko eli lapsuudessani 80-luvun alussa jonkinlaista Armi Ratian jälkeistä krapulaa. Loiston päivät olivat takana ja kukaan ei oikein tiennyt, mikä on Marimekon tulevaisuus. Kirsti Paakkasen tuloon oli vielä 10-vuotta.

Mummini oli Armi Ratian aikalainen ja olipahan olemassa jonkinlainen etäinen tutuntuttu suhdekin, mutta enimmäkseen kaiketi Armi Ratiasta oli luettu lehdistä - olihanhan hän ollut sen ajan superjulkkis niin hyvässä kuin pahassakin. Mummi oli tyylitietoisena naisena elänyt Marimekon nousun ja paitsi pukeutunut tyylikkäästi valikoiden marimekkoihin myös sisustanut kotiaan ja erityisesti 60-luvulla ostettua kesähuvilaa Marimekon ja Artekin hengessä. Äidillä ja tädeillä oli ollut lukemattomia marimekkoja, joista suurin osa oli päätynyt joko kesähuvilan vaatekaappien perukoille tai tilkuiksi ompelukaapin loputtomiin kangaskasseihin. Vanhoilla mekoilla ei tuntunut olevan minkäänlaista arvoa. Äitini kesähuvia oli ommella maritilkuista pussilakanoita ja muotoilla lakanoiden koristeeksi milloin kuplavolkkareita milloin tulppaaneja. Uskollinen mummin vanha Singer siksakkasi palat kiinni kankaaseen kesäyössä.

ryhm%C3%A4.jpg

Vasemmalla mummi ja ensimmäinen lapsenlapsi.
Äiti marimekossa odottaa esikoistaan.

Kesäiltoina huvilan olohuoneessa muisteltiin Marimekon loiston päiviä samalla kun parjattiin nykyistä laadunlaskua ja tyyliä, joka ei ainakaan ollut sitä oikeaa Marimekkoa. Armi Ratian elämäkertoja lukiessani huomaan, että tämä asenne oli itseasiassa ollut Marimekon osa lähes alusta asti. Uutta mallistoa aina haukuttiin ja kauhisteltiin ja muutaman vuoden päästä huomattiin, että mallistosta oli kuin olikin jäänyt klassikkoja elämään. Mummini luonteen tuntien osaan kuvitella, että hän on kuulunut juuri siihen mäkättävään kansanosaan, joka parjasi ja haukkui mutta sitten kuitenkin osti ja hyväksyi. 

Marimekkoa oli kesähuvillalla joka puolella. Verhot ja pöytäliinat olivat näkyvimpiä tekstiilejä mutta erityisesti mieleeni on jäänyt kankaista puukehikoiden ympärille pingotetut taulut. Makuuhuoneissa loputonta tuijotusta sai osakseen Pepe Papukaija. Yläkertaan vievässä portaikossa oli hieman pelottava myrskyssä hulmuava mustavalkoinen koivu. Aivan erityisenä mielessäni on pinnasängyn yläpuolelle ripustettu perhonen. Tämä punakukertava marikuoseilla päällystetty perhonen roikkui neljän siiman varassa katosta. Perhosella oli myös mojovat puiset tuntosarvet, jotka sojottivat kankaasta kuin tikkarit. Minulla on sellainen aavistus, että serkullani on tämä perhonen tallessa Hollannissa ja se on saanut todella hyvän kodin. 

pepe.jpg

Huvilan seinältä pelastettu Pepe Papukaija

Kesähuvilalla vietettiin myös joulut. Mummi pukeutui essumekkoon ja pojilla ja miehillä oli Jokapoikapaidat. Paidat kulkivat suvussa serkulta toiselle ja pojat vihasivat niitä. 90-luvun alkupuolella, kun vietimme viimeisiä jouluja huvilalla, muistan kuinka serkkumme saivat lahjaksi raitapaitoja, trikoisia. Siihen asti Marimekko oli ollut poikien jouluinen Jokapoika ja ehkä hieman ajastaan jäänyt "mökin sisustus", mutta nyt orastavaa nousua tekevä Marimekko toi raitapaidat alkavaan uushippeyteen ja heräsin siihen. Hieman myöhemmin kävin kuolaten läpi mökin kaappeja siinä toivossa, että edes yksi marimekko löytyisi ehjänä, mutta turhaan. Kaikki olivat huolellisesti tilkkuina pussilakanoissa. Sen sijaan kaikki tekstiilit olivat vanhoilla paikoillaan ja opin arvostamaan niiden sanomaa. Olin ehdottomasti kasvanut niiden henkeen.

maripojat.jpg

minä + maripojat Hollannissa

Opiskelijana minun tavaramerkkini oli pallopaita. Mustavalkoisen pallopaidan ostin omilla rahoillani uutena ja se totisesti kirpaisi opiskelijabudjetissa. Punaisen löysin kirpputorilta. Olin aika hyvä kirpparihai ja mustaharmaa leveäraitainen 70-luvun pitkähihatrikoo oli todellinen kateutta herättävä löytö, jonka käytin niin loppuun, ettei siitä ollut enää tiskirätiksi. Marimekon tutun olkalaukun sain kun lähdin vaihto-oppilaaksi Etelä-Afrikkaan. Sen jälkeen minulla on aina ollut marilaukku eikä oikeastaan mitään muuta. Yleensä myös marikukkaro.

Omaa kotiani olen sisustanut aina maltillisesti, mutta kun joulupöytä tarvitsi pöytäliinaa kävelin marimekkoon. Olohuoneen seinällä on näyttävästi esillä kolme pyöreää Marimekon tarjotinta, mutta muuten linja on ollut aika maltillinen. Sen sijaan pukeudun usein Marimekkoon. Minulla on useita eri marimekkoja, myös niitä nimettömänmustia ja villaisia, mutta kaikki mekot kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini. Ja kyllä, aina kun töissä on ulkomaalaisia vieraita tai itse lähden matkalle otan tietoisesti mukaan ainakin yhden marimekon.

pallopaita.jpg

Minä pallopaidassa

Aivan viimeaikoina olen tutustunut Marimekon historiaan ja erityisesti Armi Ratiaan. Marimekko oli aina todellisuudessa pienempi kuin maineensa. Vahvaan ideologiaan ja toisinaan silkkaan hulluuteen perustuva johtamistyyli oli omiaan luomaan mainetta, mutta numeroissa ja prosesseissa oli aina parannettavaa. Yrityksen ideologia oli alusta asti hämmästyttävän moderni, ottaen huomioon että elettiin 50-luvun alkua. Mutta miten rakastettavan modernia se on edelleen: "Marimekko on Männistön muorin Venlan ja Vuohenkulman Annan kinttupolun projisoimista nykyaikaan."

Erityisesti pidän Armi Ratian ajatuksesta, jossa hän kuvailee marinaista.

"Marinainen on sellainen nainen jonka haluaisi ystäväkseen, sellainen neitonen jonka haluaisi tyttärekseen, sellainen kypsynyt nainen jonka ottaisi äidikseen."

Kuvauksessa nainen on nainen naiselle ja itselleen ja jos lausetta hieman maistelee niin eihän se miestäkään pois sulje. Siitä puuttuu kuitenkin kokonaan naiseuteen ja naisten vatteisiin aina liitetty seksuaalisuuden vaatimus tai alisteisuus. Ilmaus on yksinkertaisesti raikas.

Marimekolla on juuret vahvassa naisjohtajassa Armi Ratiassa ja Kirsti Paakkasen myötä tuo mielikuva vain vahvistui. Paakkanen toi Marimekon 2000-luvulle ihailtavalla tyylillä. Pukiessani päälle marimekon siinä on yhtäaikaa Männistön muorin Venlan kinttupolku, Armi Ratian luova hulluus ja Kirsti Paakkasen terävä liikeäly. Mitä muuta sitä ihminen tarvitsee?

keinu.jpg

Äiti ja kuolattava takki ja reunassa pöytäliinaa

isi.jpg

Isä pianon ääressä piukassa maripaidassa

saksa.jpg

Äiti saksassa anoppinsa kanssa

marimekko%20mets%C3%A4%20valmis%20insta.

Suosikkikuvani - äiti Mannistön Muorin Venlan kinttupolulla