Illan ratoksi luen Maabrändityöryhmän loppuraporttia ja ajattelin poimia tähän muutamia kommentteja.

"Myytti suomalaisten huonosta kansallisesta itsetunnosta unohtuu vähitellen. ”Huonoon itsetuntoon” voi tutustua enää vain teeman ympärille rakennetussa historiallisessa näyttelyssä." (s.37)

Ei ei ei, huono itsetunto on myös ratkaisukeskeisen toimijan ja neuvottelijan pieni hyve. Toki huonoudella on rajansa, muta jotakin tästä pitää säilyttää, ainakin se herkkyys ja nöyryys, joka tästä pienestä alemmuuskompleksista nousee. Huono itsetunto myös kasvattaa kuuntelemaan ja luovimaan arroganttienkin ihmisten kanssa.  Kyllä - ei pelkästään museoon.
 
* * * * * * * * *
 
Tässä on sitten briljantti kappale. Ihan tulee sellainen "jee, jee" -olo, että kyllä ovat kivasti Suomesta sanoneet. Oikeesti:
 
"Suomi ei ole aurinkolomapaikka eikä shoppailuparatiisi. Sen sijaan Suomi on juuri sitä, mitä moni nykyaikainen humanisti hakee. Se on syventymistä, hiljentymistä, undergroundia, skeneä ja heittäytymistä. Tässä mielessä Suomi on fiksujen ihmisten arvostama maa. Voisi ajatella, että Suomen arvostus kasvaa sitä mukaa, kun kehittyvissä maissa entistä suurempi osa ihmisistä pääsee korkeamman koulutuksen piiriin. Näin suomalaisuuden outous muuttuu monen silmissä kiinnostavuudeksi, perusteellisuudeksi ja toimivuudeksi." (s.45) 
 
 * * * * * * * * *
 
Väliin sitten yksi lillukanvarsi:
 
"Suomalaisilla yrityksillä on nyt mahdollisuus olla vielä paljon nykyistäkin relevantimpia tekijöitä maailmantaloudessa." (s.61)
 
Jotenkin tuo sana relevantimpi kuullostaa tympeältä. Varteenotettavampi olisi huomattavasi parempi, suomalaisempi, suorastaan kansallisromanttinen.
 
* * * * * * * * *
 
Saaristo-ooppera myhäilee tässä kohdassa:
 
"TEHTÄVÄ VALTIOLLE JA KUNNILLE: Prosentti kulttuurille
Teosten tulee ponnistaa kulloisenkin asian ja paikan omaleimaisuudesta. Parhaimmillaan myös asukkaat ja käyttäjät pääsevät ääneen prosenttitaiteen suunnittelussa ja tarpeiden määrittämisessä. Kulttuurin näkökulma voi myös auttaa eri alojen ammattilaisia näkemään työnsä ja ongelmansa uudella tavalla. Taiteilijoille yhteistyö tarjoaa arvokkaita kokemuksia oman työnsä selittämiseen ja syventämiseen." (s.70)
 
* * * * * * * * *
JATKOA SEURAA KUN PÄÄSEN RAPORTISSA PIDEMMÄLLE...
 
Ei kai tähän voi muuta sanoa kuin, että TEHTÄVÄ SUOMALAISELLE: tutustukaa maabrändityöryhmän raporttiin ja puhukaa siitä kotona ja ulkomailla. Se on hyvä.