Kirjoittaja
Elämä on kohdellut minua hyvin. On poika, tyttö, aviomies, asuntolaina, ura, mökki ja vähän ylimääräistä rahaa. Muutettiin pikkukaupunkiin. Mitä sitten, kun on saanut kaiken, mistä on haaveillut?
Kirjoituksia olemisen opettelusta.
|
14.06.2011 - 13:07
En ole niitä, jotka yleensä lukevat kaksi kirjaa viikossa, mutta nyt kuitenkin kävi niin.
Olin toukokuun alussa hieman salamyhkäisessä keskustelutilaisuudessa pienen pienessä ravintolassa Turussa, jossa Krista Kosonen, Eppu Nuotio ja Riikka Pulkkinen keskustelivat taiteidenvälisestä ystävyydestä. Krista Kosonen luki ääneen Riikka Pulkkisen Totta-kirjaa, Eppu Nuotio vuodatti kyyneleitä. Olin jotenkin nolo. Ensinnäkin saavuin myöhässä, toiseksi en ollut lukenut Riikka Pulkkisen saati Eppu Nuotion kirjoja enkä myöskään nähnyt Krista Kososen Anna Karenina -tulkintaa. Kuuntelin Kososen kaunista ääntä ja Pulkkisen vielä kauniimpia lauseita ja ihastelin molempia harvinaisen kauniita naisia.
On aina hämmentävää nähdä omanikäisiä naisia, jotka ovat kertakaikkiaan kauniita, puhuvat fiksuja ja ovat saaneet omalle tekemiselleen myös julkista tunnustusta. Kateus ei ole kaukana vaan juuri ja juuri pysyn ihailun puolella. Kosonen kertoo tunteista, joita Raja-romaani oli hänessä herättänyt. Spontaani ihastus ja välitön pakkomielle kirjoittaa Riikka Pulkkiselle. Näyttelijämäisin maneerein hän kertoo, kuinka yöllä hän kirjoitti paperille kerta toisensa jälkeen "Rakas Riikka Pulkkinen...." ja taas rypisti paperin.
Ostin tilaisuudesta nimikirjoituksella varustetun Totta-teoksen. Kirja pyöri hyllyillä kunnes muutimme mökille, jossa televisio on vielä viritystä vaille toimintakunnossa. Tartuin kirjaan ja jäin välittömästi jotenkin jumiin. Luin kirjan lähes siltä istumalta. Kaikki vaipanvaihdot ja ruuanlaitot olivat täyttä tuskaa. Huusin solkenaan lapsille häiriötilanteista. Syöpään kuoleva äiti ja tarinan taustalla ihastuttava Eeva. Siinä oli jo paljon pintoja, joihin tarttua ja jotka sivusivat suoraan omaa historiaani. Kirja nosti välittömästi arjen yläpuolelle. Olin myyty kirjan surumielisen maalailevaan vireeseen, joka yksinkertaisesti vastasi omaa kauneuskäsitystäni. Vaikka kuulostaa tyhmältä, sanon sen kuitenkin: "Jos minä olisin kirjailija, haluaisin kirjoittaa juuri näin, antaen juuri tällaisen vaikutelman elämästä ja sen syvyydestä."
Totta loppui, mutta onneksi oli vielä Raja. Varasin sen kirjastosta ja sain kahden viikon päähän. Ei käy, lainasin kaverilta heti seuraavana päivänä. Monet olivat kehuneet Rajaa ehkä vielä Tottakin enemmän. Ja niin minua vietiin taas. Raja kolahti heti. Alzheimeriin sairastuneen miehen kauhu välittyi niin että itkin. Toisiin henkilöihin kiinnyin enemmän kuin toisiin, eniten ehkä Mariin, joka piirtyi silmissäni Pulkkisen omakuvaksi. Julian oli juuri niin kiihottava kuin Marinkin mielestä. Anniin en jaksanut samaistua. Tuo lapsen maailma on liian lähellä, kun omat lapset kiljuvat koko ajan korvissa. Hämmennyin monista seksikohtauksista, joissa brutaaliudesta huolimatta säilyi joku kauneus. Tai ehkä juuri niiden vuoksi. Ruman jälkeen tietää mikä on kaunista. Mutta toden totta aika paljon seksiä, itselläni ei olisi ainakaan mitään kompetenssia kirjoittaa tuota määrää.
Kaiken kaikkiaan molemmat kirjat ovat aivan rakastettavaa kirjallisuutta. Erityisesti Rajassa on kaikki runotyttömäisyyden piirteet. En tiedä voinko suositella kirjaa miehelleni. Siinä on juuri kaikki ne kliseet, joihin mieheni ei voi suhtautua vakavasti ja joille yhdessä nauroimme, kun olimme vastarakastuneita: Anna Karenina, filosofian opinnot, rakastuminen opettajaan, ahdistus ja viiltelyt. Näistä aineksista ei voi syntyä kuin kliseistä ja lapsellista sontaa, mutta ei. Olen täysin myyty. Nauran itselleni mutta en voi itselleni mitään. Nyt on vain tyhjyys ja pitkä odotus, kunnes tulee seuraava. Ymmärrän nyt täysin Krista Kososta. Olen aivan hilkulla kirjoittaa: "Rakas Riikka Pulkkinen ..."
 
28.11.2010 - 23:04
Illan ratoksi luen Maabrändityöryhmän loppuraporttia ja ajattelin poimia tähän muutamia kommentteja.
"Myytti suomalaisten huonosta kansallisesta itsetunnosta unohtuu vähitellen. ”Huonoon itsetuntoon” voi tutustua enää vain teeman ympärille rakennetussa historiallisessa näyttelyssä." (s.37)
Ei ei ei, huono itsetunto on myös ratkaisukeskeisen toimijan ja neuvottelijan pieni hyve. Toki huonoudella on rajansa, muta jotakin tästä pitää säilyttää, ainakin se herkkyys ja nöyryys, joka tästä pienestä alemmuuskompleksista nousee. Huono itsetunto myös kasvattaa kuuntelemaan ja luovimaan arroganttienkin ihmisten kanssa. Kyllä - ei pelkästään museoon.
* * * * * * * * *
Tässä on sitten briljantti kappale. Ihan tulee sellainen "jee, jee" -olo, että kyllä ovat kivasti Suomesta sanoneet. Oikeesti:
"Suomi ei ole aurinkolomapaikka eikä shoppailuparatiisi. Sen sijaan Suomi on juuri sitä, mitä moni nykyaikainen humanisti hakee. Se on syventymistä, hiljentymistä, undergroundia, skeneä ja heittäytymistä. Tässä mielessä Suomi on fiksujen ihmisten arvostama maa. Voisi ajatella, että Suomen arvostus kasvaa sitä mukaa, kun kehittyvissä maissa entistä suurempi osa ihmisistä pääsee korkeamman koulutuksen piiriin. Näin suomalaisuuden outous muuttuu monen silmissä kiinnostavuudeksi, perusteellisuudeksi ja toimivuudeksi." (s.45)
* * * * * * * * *
Väliin sitten yksi lillukanvarsi:
"Suomalaisilla yrityksillä on nyt mahdollisuus olla vielä paljon nykyistäkin relevantimpia tekijöitä maailmantaloudessa." (s.61)
Jotenkin tuo sana relevantimpi kuullostaa tympeältä. Varteenotettavampi olisi huomattavasi parempi, suomalaisempi, suorastaan kansallisromanttinen.
* * * * * * * * *
Saaristo-ooppera myhäilee tässä kohdassa:
"TEHTÄVÄ VALTIOLLE JA KUNNILLE: Prosentti kulttuurille
Teosten tulee ponnistaa kulloisenkin asian ja paikan omaleimaisuudesta. Parhaimmillaan myös asukkaat ja käyttäjät pääsevät ääneen prosenttitaiteen suunnittelussa ja tarpeiden määrittämisessä. Kulttuurin näkökulma voi myös auttaa eri alojen ammattilaisia näkemään työnsä ja ongelmansa uudella tavalla. Taiteilijoille yhteistyö tarjoaa arvokkaita kokemuksia oman työnsä selittämiseen ja syventämiseen." (s.70)
* * * * * * * * *
JATKOA SEURAA KUN PÄÄSEN RAPORTISSA PIDEMMÄLLE...
Ei kai tähän voi muuta sanoa kuin, että TEHTÄVÄ SUOMALAISELLE: tutustukaa maabrändityöryhmän raporttiin ja puhukaa siitä kotona ja ulkomailla. Se on hyvä.
24.09.2010 - 21:25
Muutama viikko sitten saimme iloita uutisesta, että sukuun on tulossa uusi vauva. Serkussarja saisi sittenkin jatkoa, vaikka olimme kaikki jo mukautuneet siihen, että yhdellä on kolme, toisella kaksi ja kolmannella yksi. Eilen kuitenkin veli kertoi, että vauva on tulossa liian aikaisin. Tänä aamuna sain kuulla pienen pienestä enkelipojasta.
Ajatus on jotenkin musertava. Pieni elämä, jolle ei annettu henkäystäkään, äidin tyhjä syli. Enkelipojalla oli ikää vajaa 20 viikkoa ja vielä puoli vuotta sitten kaikki oli lähinnä teoriaa. Nyt kuitenkin on olemassa jo elämä, rakkaudesta kipeä äiti ja isä. Minua kolmen lapsen äitiä ajatus itkettää suunnattomasti. Paitsi elämättä jäänyt elämä myös äidin ja isän kaipuu rakastaa, hoivata ja iloita elämästä. Näinä synkkinä hetkinä ei tosiaan ole sanoja.
Ajatus enkeleistä lämmittää ja itkettää vielä enemmän. Meillähän on täällä melkoinen serkussarja ja niin mieluusti kaikki olisivat ottaneet vastaan uuden tulokkaan. Nyt kuitenkin poika lensi suoraan taivaaseen. Kehittelin ajatusta äidin sylistä taivaassa. Niin monesti olen harmitellut, ettei oma äitini koskaan saanut syliinsä omia lapsenlapsiaan. Jospa tämä enkelipoika lensi suoraan äidin syliin?
10.09.2010 - 14:20
Siellä lepää: www.saaristo-ooppera.fi
Teen nyt juuri niin kuin Google site help käskee. Levitän linkkiä ympäri internetiä ja toivon että Googlen hakukone indeksoi minut mystisille listoilleen niin, että joku kaunis päivä Googlen oma hakukone löytää sivumme ja palauttaa hakusanalle saaristo-ooppera meidän uudet sivumme, eikä tätä kälyistä blogia, jossa saaristo-ooppera mainitaan ohimennen muutaman kerran. Vakaa uskoni on että jossakin on paha bugi ja Google sites ei sitten näy yhtikäs yhtään missään...
Muuta en voi sanoa kuin, että on se nyt kumma, jos Google tarjoaa sivustot, mutta ei sitten omilla hakukoneillaan löydä niiden sisältöä. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Hermothan tässä insinöörillä menee pahasti, mutta toivotaan massaryntäyksen voimaan. Kaikki siis rynnätkää katsomaan sivujamme ja levittämään ilosanomaa internetin maailmaan, niin eiköhän se kohta hakutuloksiin ponnahda?
19.08.2010 - 12:09
Oikeastaan siis löysin nämä uudestaan. Joskus kauan kauan sitten ennen lapsia ja edes ajatuksia niistä ostin kirpputorilta pienet Nokian montsarit. SIlloin suunnittelin tekeväni niistä käsilaukun tai jonkun muun hippilookiin sopivan esineen. Saappaat kuitenkin hävisivät johonkin niistä moninaisista kommuuneista joissa elelin, mutta Aapon synnyttä muistan ihmetelleeni, mihin nuo kaunokaiset ovat hävinneet.
Eilen odotellessani Aapoa koulusta kävin taas pitkästä aikaa Paraisten keskustan kirpputorilla ja vastaani tulivat nämä koon 20 Nokiat. Kengät ovat todella kuin uudet - tuskin kukaan on ihan vakavissaan niillä kävellyt.
Urholle kengät olivat täysin sopivat - tosin hieman epämukavat - olin tulkitsevinani. Varvaskävelyyn toistaiseksi tottunut pieni mies mieluummin heitteli näitä sinne tänne, mutta onnistuin muutaman kuvan nappaamaan ihan oikeassakin tarkoituksessa.
Joo, toimii se näilläkin.
Neliveto.
Nokian renkaat.
17.08.2010 - 22:47
Aapo meni tänään kouluun. Päivä oli suuri, sen huomasi jo aamupalalla. Positiivista jännitystä oli ilmassa ja koulun pihassa taisi oikein kouraista vatsanpohjasta. Jäin kotiin muun perheen kanssa, kun isä ja poika lähtivät koulua kohti. Oli tainnut isikin olla hieman ontossa olotilassa, kun työpaikalleen pyöräili pojan saattamisen jälkeen.
Kun sitten hain pojan koulusta kotiin, niin reppu painoi paljon ja sisälsi monen moista tavaraa kuten keltaisen Olen ykkönen -lippalakin, AAPISEN, erilaisia tiedotteita ja MLL:n pussukan täynnä perhekeskeistä asiaa. Heti ensitöiksi poika kaivoi repusta reissuvihon ja näytti sivua, jossa oli jako "Startit" ja "Stopit" -ryhmiin sekä lukujärjestys. Vilkaisun jälkeen poika ilmoitti, että läksyt on tehty. Olin aistivinani pientä pettymystä, kun läksynä oli ollut vain pelkkä sivun näyttäminen eikä kunnollista tekemisenväkerrystä.
Kävimme koko perheen voimin koulupäivän päätteeksi jätskillä ja lomatyyliin haimme Aapon kaverin meille leikkimään iltapäiväksi. Pojat vaihtoivat kuulumisia ensimmäisistä koulu- ja eskaripäivistä ja iltaa kohden väsymyksen hiipiessä puseroon molemmat muistelivat haikeina taakse jäänyttä pitkää ja iloista lomaa. Illalla päällystettiin aapinen ja katsottiin että kaikki on taas valmista seuraavaa koulupäivää varten. Täytyy myöntää, että Aapo on yllättänyt jo moneen kertaan kertomalla varsin skarpisti niitä asioita, joita selvästi oli päivän aikana painotettu. Kuulo on siis ollut päällä.
Aapinen näytti päällepäin kutakuinkin perinteiseltä. Tällä kertaa lisänimellä Pikkumetsän AAPINEN. Sen sijaan sisältö hieman yllätti. Lukeminen ei lähdekään liikkeelle isoista kirjaimista, joista vähitellen liu'utaan tekstimuotoiseen kirjoitukseen vaan ihan alusta asti lukeminen aloitetaan tekstikirjaimista.
Illalla hoputin taas koko perhettä aikaisin nukkumaan, kun Aapo virallisesti keskusta-asukkina kuuluu automaattisesti "Startit"-ryhmään eli niihin, jotka saavat kunnian olla koulussa klo 8.00. Unen jo hiipiessä silmään kävimme vielä varsin perustavanlaatuisen keskustelun:
"Äiti, on siinä koulussa yksi juttu, mistä mä en oikein pidä."
"No, mikä?"
"No, kun sinne pitää mennä joka päivä. Mä haluisin, että olis taas lomaa."
Viisasta, mitä tuohon sanoisi?
Lomahaaveilua iltapalalla.
17.08.2010 - 21:55
Niin en tiedä kuuluuko tälläiseen bloggailuun lomailu, mutta päätin että kuuluu. Keskeisimmät uutiset kahden kuukauden ajalta ovat että:
Pihassamme asuu Kyy. Käymme henkistä taistelua ensinnäkin siitä, pitäisikö KyyHerra päästää päiviltä vai antaa olla rauhassa, siellä missä on. Toisekseen kun olemme saaneet hauraan päätöksen, että kyllä eliminoitava se on, niin Kyy ei enää näyttäydy. Viisas mies.
Urho kävelee. Vauva otti jalat alleen siinä 9,5kk iässä ja sen jälkeen tepsutus on ollut ainoa menopeli. Urho on edelleen yhtä iloinen ja onnellinen lapsi kuin koko pienen elämänsä. Hymyilee *aina*, mutta lentokoneessa kerran säikähti, kun korealaisrouvat ottivat syliin ja suolsivat koreaa niin kimeästi, ettei oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä.
Perhe kävi Tanskassa ja Legolandissa. Matka oli pienten ihmisten unelmien täyttymys ja vanhemmille osoitus siitä, että investointi kesämökkiin on ollut mielenterveyden kannalta juuri oikea ratkaisu. Matkustelu kolmen lapsen kanssa on sellaista härdelliä, että kerran kesässä riittää. Matka sisälsi myös ikimuistoisen retken Monin saarelle upeille kalkkirannoille.
Perhe osti liput seuraavalle matkalle Jakartaan. Laskimme 1+1-2=0 eli jos haluamme ystäväämme toisella puolen maapalloa tavata, meidän on lähdettävä tänä talvena. Urho on alle 2, eikä maksa vielä mitään; Pasilla on isäkuukauden vuoksi säilyneitä lomia; Äiti ei ole eikä mene vielä töihin; Tilillä sattui olemaan lipun verran löysää. Olemme kaikki innoissamme.
Mökillä on porakaivo, vajan pääty on korjattu, liiteriin on tulossa lattia ja keittiön ikkuna on vaihdettu. Haaveilemme yhä kuumeisemmin siirtyvämme tänne kokopäiväisesti - enää olisi sähköremontti, lämmitysjärjestelmä, vinttiremontti, kylpyhuone...
Siinäpä se.
20.06.2010 - 22:47
Kaksi päivää on mennyt prinsessahäiden glamourissa ja nyt on analyysin paikka. Suomalaisethan voivat katsella prinsessahäitä täysin estottomasti, koska oma kotipesä on puhdas. Olemme puhtaita tasavaltalaisia. Tarja ilmentää täydellisesti niin tasa-arvoa kuin tasavaltalaisuutta. Tarjalle nelinkertainen eläköönhuuto: eläköön, eläköön, eläköön, eläköön!
Kuninkaallisten glamouri on kuitenkin vastustamatonta. Toivon sydämeni pohjasta, että aika-ajoin pintaan nousevat Ruotsin tasavaltalaiset epäonnistuvat tehtävässään. Tai toisaalta samapa tuo vaikka monarkialta vietäisiin sen edustuksellisuus. Tuskin kansa kuningasperhettä jättää, etenkään nyt kun tulevaisuus näyttää valoisalta ja odotettavissa on ihastuttavaa nuorenparin onnea ja mahdollista perhe-elämää. Itse häät olivat kuningasperheen riemuvoitto. Victoria ja Daniel etunenässä olivat parasta PR:ää niin kuningashuoneelle kuin koko Ruotsille.
Silvia ja Kaarle Kustaa 1976
Minun sukupolveni elää ja hengittää Kuningasperheen tahdissa. Vanhempamme ovat suunnilleen Silvian ja Kaarle Kustaan ikäisiä ja heidän omat häät ovat asettuneet molemmin puolin viimekertaisten prinsessahäiden. Omista kavereistani ehkä 1/3 on naimisissa ja kahta kolmannesta vielä odotellaan. Oman äitini hääpuku muistutti häkellyttävästi Silvian kaapua ja hiuslaite oli lähes identtinen. Olipa äidilläni vielä rinnassa Kamee-koru ikään kuin Silvian diadeemista inspiroituneena.Tuo samainen puku on kiertänyt suvussa enemmänkin ja minä taisin olla kolmas puvun käyttäjä - Kamee minullakin rinnassa. Nyt puku odottaa kauniisti viikattuna pahvilaatikossa seuraavaa käyttäjää. Saa nähdä, pitääkö puku vielä vuosikymmenten jälkeen pintansa.
Me 2002
Mikä mahtaa olla Victorian lookin vaikutus tuleviin häihin? Täytyy myöntää, että puvun yksinkertaisuus ja tietty kansanomaisuus kangasta ja leikkauksia myöten oli ainakin minulle pieni pettymys. Pukuhan oli valtavan kaunis - samoin morsian, mutta jotenkin sitä kuninkaalliselta puvulta odottaa jotakin ylimääräistä efektiä. No puvuista viis kun pari säteili ihanaa onneaan eetteriin.
Puheet ovat aina juhlien parasta antia. Niin näissäkin häissä. Kalle Kustaa takelteli joten kuten oman puheensa ja meni ruusuineen hiukan överiksi. Sen sijaan Danielin isän suvereeni puhetaito ja puheen sisältö riipaisi syvään ja sisältä. Ehkä päällimmäisenä mieleen jäi tunnelma siitä, että isä on pojastaan äärimmäisen ylpeä, mutta on kuitenkin jo kauan kauan sitten päästänyt irti ja antanut pojan mennä menojaan. Tuntui kun Olle olisi kuin kotonaan kaikkien Euroopan kuninkaallisten edessä - vain ruotsalaiselta kansanmieheltä löytyy tällaista itsetuntoa. Hyvä Olle!
Mutta toki Daniel veti illan päätteeksi sen pisimmän korren. Tuntuu kuin hovi olisi jotenkin halunnut säästellä Danielia tähän päivään asti. Häntä ikään kuin on hyssytelty ja pidätelty, jotta hääiltana sitten voi valloittaa koko valtakunnan ja puoli Eurooppaa. Poika vaihteli suvereenisti puheen painopistettä henkilökohtaisesta yleiseen ja taas takaisin henkilökohtaiseen. Englanti ja ruotsi soljui ilman minkäänlaista takellusta. Liikuttavimpina tietysti ihastuttavat kahdenkeskiset puhuttelut: " Victoria, ... . " Miehellä on lisäksi erittäin miellyttävä ääni - sellainen pehmeä ja sumea. Lause ei ala mistään eikä lopu mihinkään vaan jatkuu pehmeästi toinen toisensa perään. En tiedä, kuinka pari on ylläpitänyt suhdettaan niin, että yhdeksän vuoden jälkeen näyttää noin rakastuneelta. Well done ja hyvä Daniel!
Osaan vain kuvitella kuinka ihastuttavalta tämä pari näyttää jos ja kun jumala suo heille jälkikasvua. Täältä Suomesta käsin kuningasperheen seuraaminen on varsin miellyttävää - vältymme päivittäisiltä skandaaliotsikoilta ja ahdistavalta kuumotukselta ja voimme poimia vain kermat päältä. Seuraavan kerran toivottavasti kuulemme iloisia vauvauutisia ja vaikka emme ihan heti kuulisikaan unohdamme asian autuaasti siihen asti kunnes asia eskaloituu niin, että suomalainenkin media herää uutisoimaan. Voi tosin olla että näiden häiden jälkeen tulee aina silloin tällöin Googlattua Victoria ja Daniel.
19.06.2010 - 00:30
Perhe lempipuuhissaan: Aapo sotii Legoilla, Eeva vaihtaa Barbielle vaatteita ja
Pasi katsoo TV:stä jalkapalon MM-kilpailuja.
(P.S. Äiti laittaa ruokaa, eikä todellakaan ole lempipuuhissaan.)
Urho röyhtäilee isin sylissä maitotankkauksen päälle
ja haaveilee pääsevänsä käsiksi isoveljen Legoihin.
Ilmeisesti ei onnistunut yrityksessä,
ja seuraava kohde on Eevan Barbiet.
Täystuho lähestyy ja Eeva suojautuu muovilaatikolla.
Ikkunastahan näkee mukavasti ulos,
kiivetään siis sinne.
Lasikatto tuli vastaan, Harmittaa.
|
