Joukkoliikenne on asia, joka vaikuttaa ihmisen henkilökohtaiseen onneen yllättävän paljon. Sain itse juuri kovan kolauksen, kun Turku-Helsinki erikoispikavuoro oli vaihtanut reittiään. Bussi kurvaa nykyään suoraan Tuomiokirkolta moottoritielle, eikä enää kulje kuuluisaa Via Doloroosaansa. Kukapa ei tunnistaisi kuljettajan syvällä bassolla lausumaa litaniaa: "Piispanristi, Vanha Hautausmaa, Kivikartiontie, Uudenmaantulli, Tuomiokirkko ja Linja-autoasema".

Piispanristi on minun pysäkkini. Turun itäinen kolkka aivan Kaarinan rajalla on tunnettu isosta Prismastaan ja entisestä Hartwallin tehtaasta. Tuo mitäänsanomaton mutta sympaattinen risteys huokuu turkulaista "Route 66" -henkeä. Se tarjoaa monella tavalla ideaalit olosuhteet pikavuoropysäkille. Prisman pihassa on ilmainen 24h parkki. Pysäkki on katettu ja suojattu ja siinä on elektroninen näyttötaulu, joka kertoo bussien saapumisajan erittäin optimistisesti. Vastapuolen pysäkille johtaa klassisin graffitein koristeltu alikulkutunneli, jonka erikoisuutena on puinen kävelytaso. Noin 20cm maasta korotettu taso kumisee kuin kuin kolmen kilipukin silta ja viemäröimättömässä tunnelissa pelastaa jalankulkijan kahlaamiselta sadesään sattuessa. Nerokasta.

Piispanristillä on AINA pysähtynyt Helsingin erikoispikavuoro. AINA. Olemmehan toki osanneet tätä muutosta hieman pelätä. Turun keskustasta Helsinkiin johtava moottoritie on nyt todellakin valmis ja on jollain tavalla luonnollista, että erikoispikavuoro kääntyy käyttämään noita kaistoja jo hyvissä ajoin. SIlti on vaikea käsittää, että niin hieno pysäkki kuin Piispanristi voidaan sivuuttaa ja että uudistus saapuu turkulaisesta muutosvastarinnasta huolimatta näin pian. Ainoastaan kaksi kertaa päivässä erikoispika kurvaa Piispanristin kautta ja nuo vuorot eivät työmatkalaista lämmitä. Piispanristin tehtäväksi jää palvella Salon kautta vanhaa ykköstietä köröttäviä pika- ja vakiovuoroja. Tokihan tuossa vanhassa ykköstiessä on nostalgiaa ja retrohenkeä, matkan varrella tietysti kulttikohteet Ykköspesä ja Lahnajärvi.

Piispanristi. Viimeisen puolentoistavuoden aikana olen saanut tutustua tähän Turun takapuoleen lähes kahdesti viikossa, yleensä hohdokkaseen aamuaikaan 6.30. Se on eittämättä tarjonnut elämääni antoisia hetkiä. Tässä kootut kertomukset.

8.11.2013 Pökötti varastettiin hämärissä olosuhteissa. Saavuin perjantai-iltana työriennoista, olin nauttinut säästellen korruptiojuomia, jotta pääsisin Pökötin pehmeällä kyydillä kotiin ja auto oli poissa. Parkkipaikan pimeydessä parveili hämäräheikkejä ja muidenkin autojen ikkunoita oli rikottu. Soitin taksin, tein rikosilmoituksen ja saavuin kotiin. Yöllä sain polisiilta puhelun, että Pökötti on Prisman pihalla n.200m päässä parkkipaikasta, ikkuna rikottuna mutta muuten toimintakuntoisen näköisenä. Starttilukon koodi oli pelastanut piskuisen. Ei ollut voro osannut kiertää koodia.

14.11.2013 Pökötti jää jälleen Piispanristille yökylään ikkuna teipattuna mutta muuten kunnossa. Aamulla saan puhelun:

- Sekuritakselta huomenta. Sinulla on tälläinen aika pahannäköinen Peugeot 306 täällä Piispanristin Prisman pihalla?
- Joo, taasko sitä on mukiloitu?
- No tiedäthän, että tässä on ikkuna rikki ja kauppiaalta tuli viestiä, että herättää vähän hämäriä mielleyhtymiä ja on seissyt tässä aika pitkään.
- No vasta eilen mä sen siihen jätin ja tänään tulen hakemaan ja sitäpaitsi se ikkuna on teipattu. - Joo, niin mutta...
- Anna olla siinä vaan, en ole vielä ehtinyt korjauttaa. Hyvin se toimii ja ne sirpaleet siitä parkkipaikalta voi mun puolesta siivota.

Piispanristi saa myös toisinaan ihmisen hehkumaan, kuten tämä kuva osoittaa. Kuva on kerännyt ylistyssanoja, joista ehkä mieleenpainuvin: "Indie-elokuvan sankaritar":

Piispanristi jaksaa yllättää. Eräänä aamuna tunnelma oli kuin kaurismäkeläisessä filmissä. Tarjolla oli upeat valkoiset nahkakengät, melkein käyttämättömät.

Tästä kuvasta tuli joutsenlaulu, vaikka kuvaa ottaessa olin vielä onnellisen tietämätön Piispanristin surkeasta kohtalosta. Vastedes raportoin Caribian pihalta. Minusta tuli Onnibussin asiakas.