Kuka se slow-life guru nyt olikaan? En muista, en ole lukenut, mutta mielestäni olen sisäistänyt sanoman yleisestä hehkutuksesta. Edeltävään lauseeseen sisältyy  minun pitkäaikainen selviytymisstrategiani, josta olen viime aikoina pyrkinyt eroon.  Hektisessä elämässä ei ole aikaa perehtyä mihinkään, joten trendit ja avainkäsitteet täytyy poimia kevyestä populaarikirjoittelusta ja sen jälkeen tulee vain esiintyä niin kuin kuin olisi paremminkin perehtynyt asiaan. Uskottavuuden varmistamiseksi voi vielä ostaa asiaa käsittelevän kirjan monoliitiksi kirjahyllyyn, pläräillä sitä jonkin aikaa ja asia onkin sitten siltä osin hallussa. Tällä mentiin pitkän aikaa yrittäen aktiivisesti välttää tilanteita, joissa olisi käynyt se katastrofi - ei tiedä, mistä puhutaan.

Nyt kun maalle on muutettu, sosiaaliset ympyrät kaventuneet ja puheenaiheet rankasti kutistuneet, ollaan aika lähellä hitaan elämän teesejä. Olen aktiivisesti opetellut käyttäytymistä tilanteissa, joissa en oikeasti tiedä, mistä puhutaan. Pitäisikö siis palata lähtöruutuun ja keskeyttää: "anteeksi kertokaahan nyt joku, mistä puhutaan?" Vai pitäisikö olla vaan hiljaa ja yrittää päästä asian ytimeen kuuntelemalla ihmisten jäsentymättömiä tokaisuja? Vai pitäisikö käyttää mieheni strategiaa eli olla kuuntelematta ollenkaan ja todeta että asia on yhdentekevä? Vähän riippuen tilanteesta olen käyttänyt näitä kaikkia, mutta erityisesti valistuneiden ystävieni seurassa on ihanaa käyttää tuota ensimmäistä. On ihanaa olla tietämätön ja kuulla fiksujen ihmisten tarinoita ja luentoja uusista aiheista.

Yritän tässä koko ajan päästä asiaan eli tuohon hitaaseen elämään, josta tosin en tiedä mitään, mutta löysin netistä hyvän suomennoksen tähän elämän hidastamiseen - LEPPOISTAMINEN. Tuolla on selvästi yhtymäkohtia oman seesteisyyden tavoittelun kanssa.  Seesteisyydessä vaan on mielestäni jotain hienostuneempaa ja naisellisempaa (pah.) Tuollahan joku ihana keski-ikäinen mies haluaa muuttua hieman leppoisammaksi. 

Jos nyt ihan totta puhutaan, oma luonteeni on kaikkea muuta kuin hidas. Vihaan tehottomuutta ja kamppailen päivittäin sen ongelman kanssa, että en osaa elää tässä hetkessä. Minulla on koko ajan mielessä se seuraava askel: pue päälle, kohta myöhästytään, syökää iltapala, jotta päästää nukkumaan jne jne... Mutta jotain hidasta minussa on. Tavoittelen aktiivisesti hetkiä, joissa aika pysähtyy. 

Tässäkin blogissa olen sivunnut muutamia ajan pysähtymisen hetkiä ja äärimmäisyydessään tuollainen hetki on lapsen syntymän jälkeen. Ilma on täynnä onnellisuutta eikä tilanteessa tarvita mitään. Mutta ei noihin hetkiin aina lapsen syntymää tarvita. Hyvä ajan pysähtyminen tapahtuu myös hyvässä kaveriseurassa, muutaman kuohuvan jälkeen, kun päästään keskustelemaan mielenkiintoisista asioista kenenkään häiritsemättä ja häiriintymättä.  Hyvä testi hyvälle hetkelle on hiljaisuus. Sellaisessa seurassa, jossa hiljaisuus ei häiritse, aika pysähtyy hienosti. 

Toisaalta tuohon ajan pysähtymiseen usein liittyy kyllä ponnistus. Osaan kuvitella, että tällainen pysähtyneisyyden hetki seuraa urheilijaa maaliin tullessa. Se on tuo kaikkensa antamisen hetki ja silloin voi myös ymmärtää urheilijan tavoittelun "vain" hyvään suoritukseen. Tuo hetki palkitsee. Jos on tyytyväinen suoritukseen, väliäkö sillä voittiko kultaa vai keräileekö pistesijoja. Krapulapäiväkin on joskus sellainen "ponnistuksenjälkeinen" ajan pysähtymisen hetki. Takana hyvät bileet ja jäljellä hyvä mieli hyvistä juhlista. Itse koin tällaisen ajan pysähtymisen juhlien jälkeen omilla 30-vuotisjulillani. Aamuauringon helliessä vapaa loikoilu pihalla oli parasta. Vaikka siis juhlat itsessään olivat mitä parhaimmat.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tästä hitaasta elämästä ihan toisella tavalla pääpointtina se, että olen aika laiska hitaaseen elämään. Pihasaunan lämmittäminen on aika ponnistus verrattuna sähkösaunan napsauttamiseen. Oman maan salaatit ovat ihan kivoja, mutta kun jokainen lehti pitää huuhdella ja pestä taloudessa, jossa ei ole juoksevaa vettä niin alkaa arvostamaan kaupan puhtaita salaattinippuja. Tässä tuli tuokin pointti sanottua. Niin ja se hitaan elämän pointti taisi juuri olla se tekemisen riemu. 

Juupajuu, kyllä ne pihasaunan löylyt palkitsee. Siellä ylälauteilla istuessa on hienoa fiilistellä pysähtynyttä hetkeä lämmitysponnistelujen jälkeen :) 

hidasta parhaimmillaan: omenasoseprojekti